Muutoksenhaku
Muutoksenhaku omaishoidon tukipäätökseen
Omaishoidon tukihakemuksen päätökseen voi hakea muutosta hyvinvointialueelta (kunnalta) päätöksessä olevien ohjeiden mukaisesti. Ainoastaan tehtyyn päätökseen voi hakea muutosta, siksi on tärkeä saada aina päätös.
Jos omaan asiaan on tullut uutta selvitystä tai viranomaisen päätös perustuu virheelliseen tietoon, voi ihan ensin olla yhteydessä päätöksen tehneeseen työntekijään. Hän voi tehdä hallintolain luku 8(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) mukaisen itseoikaisun tekemäänsä päätökseen ja korjata virheen. Lue lisää: Sosiaaliturvaopas, itseoikaisu(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Omaishoidon tukipäätöksen mukana tulee olla muutoksenhakuohjeet, muuten päätös on lainvastainen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista päätöksessä ilmoitetulle taholle, jonka yhteystiedot löytyvät päätöksestä.
Muutosta oikaisuvaatimukseen haetaan valittamalla hallinto-oikeuteen. Omaishoitosopimusta koskeva riita käsitellään hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa hallintolainkäyttölain (586/1996)(siirryt toiseen palveluun) mukaan.
Pääsääntönä valituksessa on kirjata: otsikko muutosvaatimus/valitus tms., mihin päätökseen hakee muutosta, tarkka perustelu, päivämäärä ja allekirjoitus. Muutoin on voimassa, mitä sosiaalihuoltolain (1301/2014) 6 luvussa(siirryt toiseen palveluun) säädetään.
Alla on linkki sähköisiin asiointiohjeisiin. Voit myös viedä valituskirjelmän itse tai edustajasi voi viedä sen hallinto-oikeuden kirjaamoon. Voit lähettää kirjelmän myös postitse. Hallinto-oikeuksien yhteystiedot löytyvät tuomioistuimet -sivulta:
Epäoikeudenmukainen kohtelu
Palvelun tai hoidon laatuun sekä kohteluun tyytymätön asiakas voi tehdä muistutuksen sosiaalihuollon tai terveydenhuollon toimintayksikön vastuuhenkilölle tai johtavalle viranhaltijalle. Jos asiakas ei itse kykene tekemään muistutusta, muistutuksen voi tehdä hänen laillinen edustajansa, omaisensa tai muu läheisensä. Muistutus tulee tehdä pääsääntöisesti kirjallisesti.
Potilasasiavastaava ja sosiaaliasiavastaava
Kun potilas tai sosiaalihuollon asiakas kokee tulleensa sosiaali- tai terveydenhuollon palveluissa väärin kohdelluksi, hän voi selvitellä tilannettaan potilasasiavastaavan ja sosiaaliasiavastaavan kanssa.
Hyvinvointialueen on nimettävä sosiaaliasiavastaava, jonka tehtävänä on neuvoa sosiaalihuollon asiakkaita heidän asemaansa ja oikeuksiinsa liittyvissä kysymyksissä. Terveydenhuollossa on vastaavasti potilasasiavastaava. Heidän palvelunsa ovat maksuttomia ja yhteystiedot löytyvät hyvinvointialueiden sivuilta. Potilasasiavastaava ja sosiaaliasiavastaava(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Muistutus tai kantelu aluehallintovirastolle tai Valviralle
Ennen muistutuksen tai kantelun tekemistä on suositeltavaa selvittää asiaa hoitoa tai palvelua antaneessa toimintayksikössä. Mahdollisesti tapahtuneet puutteet tai virheet on hyvä käydä läpi paikan päällä. Hoitopaikkaan voi lisäksi tehdä kirjallisen muistutuksen.
Asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus tai kannella saamastaan hoidosta tai palvelusta. Kantelun voi tehdä ilman muistutuksen tekemistäkin. Sosiaalihuoltoa koskevat kantelut tehdään ensisijassa aluehallintovirastoon(siirryt toiseen palveluun) (AVI).
Pääosa terveydenhuollon kanteluista tehdään myös AVI:iin, mutta tietyt kantelut käsittelee Valvira(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Valvira käsittelee kantelun, jos siinä on kysymys periaatteellisesti tärkeästä tai laajakantoisesta asiasta, tai kun kantelu liittyy Valvirassa vireillä olevaan terveydenhuollon valvonta-asiaan.
Eduskunnan oikeusasiamies
Eduskunnan oikeusasiamiehelle voi kannella, jos epäilee, että viranomainen ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan tai jos epäilee, että perusoikeudet eivät ole toteutuneet asianmukaisesti.
Oikeusasiamiehellä on laajat valtuudet, mutta hän ei voi esimerkiksi muuttaa tai kumota viranomaisen tai tuomioistuimen ratkaisuja.
Muutoksenhaku Kelan päätökseen
Kelan päätöksiin haetaan muutosta kirjallisesti 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Lue lisää Kelan muutoksenhakuohjaasta, pdf(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Sosiaaliturvaoppaasta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) löytyy lisäksi ohjeita mm. vakuutusyhtiöiden ja eläkevakuutuspäätöksistä valittamiseen.