Tärkeintä on, ettei omaishoitaja jää yksin
Omaishoitoa tarkastellaan useimmiten omaishoitajan ja hänen hoivaa tarvitsevan läheisensä välisenä suhteena. Useimmiten arjessa on läsnä kuitenkin monia muitakin ihmisiä. Sosiaali- ja terveydenhoidon ammattilaisten ohella tärkeä rooli on läheisillä: perheellä, sukulaisilla, ystävillä, naapureilla – ja heiltä saadulla tuella.
Sosiaaliset tarpeet, kuten yhteys muihin ihmisiin ja yhteenkuuluvuuden tunne, ovat ihmisen perustarpeita. Toimivat ihmissuhteet ovat yhteydessä hyvinvointiin, terveyteen ja onnellisuuteen. Läheisiltä saatu tuki myös suojaa omaishoitajaa kuormittumiselta. Tuki voi olla emotionaalista tukea, tai ihan konkreettista apua arjen asioissa.
Omaishoito muuttaa ihmissuhteita
Jokaisen omaishoitajan ihmissuhteet ovat yksilöllisiä, elämäntilanteen ja elämänhistorian muovaamia. Etenkin omaishoidon alkaessa muodostuu usein uusiakin ihmissuhteita esimerkiksi vertaistukiryhmien kautta.
Toisaalta sitova hoitovastuu vaikeuttaa kotoa lähtemistä ja ihmissuhteiden ylläpitoa. Osa ystävistä, naapureista tai läheisistä saattaa ottaa etäisyyttä, koska sairaan kohtaaminen on vaikeaa. Tukea tarjoava verkosto saattaakin ristiriitaisesti kaventua juuri silloin, kun hoivan ja avun tarve kasvaa.
Yksin voi jäädä, vaikka läheisiä olisikin
Erityisesti samassa kotitaloudessa asuvat, esimerkiksi puoliso-omaishoitajat, jäävät herkästi yksin vastaamaan läheisensä hoivasta ja hoidosta. Kaikilla ei ylipäätään ole sellaisia läheisiä, jotka voisivat olla arjessa mukana. Osa ihmissuhteista voi olla pikemminkin kuormittavia kuin tukevia.
Joskus yksin voi silti jäädä, vaikka lähettyvillä asuisi lähipiiriä. Omaishoitaja saattaa kokea, ettei halua rasittaa aikuisia lapsia. Avun vastaanottaminen läheisiltä ei ehkä tunnu mukavalta, vaan halutaan pärjätä itse.
Lähipiirillä taas ei ole välttämättä tietoa niistä tarpeista, joita omaishoitoperheen arjessa on. Voi olla, että on yritetty tarjoutua avuksi, mutta tarjoukseen ei tartuttu.
Tukea ja apua kannattaa pyytää avoimesti
Omiin ihmissuhteisiin on ainakin johonkin pisteeseen saakka mahdollista vaikuttaa. Avun pyytäminen, tarjoaminen ja vastaanottaminen ovat taitoja, joita voi harjoitella. Usein ongelmia voisi lieventää avoimella vuorovaikutuksella ja tiedon lisäämisellä puolin ja toisin.
Avun pyytämistä saattaa helpottaa tietoisuus siitä, että tuen ja avun vastaanottaminen ylipäänsä on tärkeää. Lähipiiri yleensä auttaa mielellään. Avun tarjoaminen tuo auttajalle merkityksellisyyden kokemuksen ja mahdollistaa osallistumisen omaishoitopariskunnan arkeen sellaisena, kuin se sillä hetkellä on.
Pienikin apu on arvokasta
Hoivavastuun jakaminen kuulostaa isolta projektilta. Tosiasiassa pienikin apu voi auttaa. Jo kokemus siitä, että tarvittaessa on mahdollista saada tukea, on tärkeä.
Omaishoitajalla on usein tarve hengähdystauoille. Voisiko vaikka naapuri viettää hetken hoivaa tarvitsevan kanssa?
Etäältäkin voi auttaa. Digiasiat, viranomaisasiat, lukuisat omaishoitoon liittyvät selvittelyt, ovat useimmiten ikäviä velvollisuuksia, joita voi olla mukavampi hoitaa yhdessä jonkun läheisen kanssa.
Se, että lähipiiri olisi arjessa mukana jo varhaisessa vaiheessa, auttaisi varautumaan myös tuleviin haasteisiin. Usein hoivan tarve vain lisääntyy ajan kanssa ja on hyvä, jos on olemassa joku, joka tuntee tilanteen ja jolle voi soittaa tarvittaessa.
Tärkeintä on, ettei omaishoitaja jää yksin.
Mun vuoro auttaa -hankkeessa autetaan ikääntynyttä puoliso-omaishoitajaa vahvistamaan hänelle tärkeitä sosiaalisia suhteita. Yhdessä omaishoitopariskunnan ja heidän lähipiirinsä kanssa etsitään keinoja, joilla avun pyytäminen ja tarjoaminen voi tuntua helpommalta.
Lue lisää Mun vuoro auttaa -hankkeesta (2025–2027)
