#vapaaehtoisuus
Vapaaehtoistyö – ilo ja mahdollisuus
Olemme muutama vuosi sitten eläkkeelle jäänyt pariskunta. Noin vuoden ajan olemme olleet muistisairaan miehen ulkoilukaverina …
Ihminen tarvitsee ihmistä
Koemme usein suurinta onnea, kun tunnemme olleemme iloksi ja hyödyksi jollekin toiselle. Kun olemme saaneet …
Kiitos Sinulle vapaaehtoinen!
Aloitin työni Napapiirin Omaishoitajat -yhdistyksessä keväällä 2015. Siitä on siis kulunut jo yli kymmenen vuotta, …
Kävelykavereina muistisairaalle
Viiden vuoden aikana jo 117 kertaa. Välirauhan aikana syntynyt, pian 85-vuotias mies ja häntä kymmenkunta …
Kädet, jotka kantavat
Minua on koko elämäni viehättänyt ihmisten kädet. Työnkovettamat, uurteiset, kauniisti hoidetut tai kuivat kädet lohkeilevin …
Tule vapaaehtoiseksi – tästä uusi harrastus sinulle!
Omaishoitajayhdistyksien tapahtumat ja erilaiset ryhmät kaipaavat vapaaehtoisia. Kun annat aikaasi ja osaamistasi, saat myös itsellesi …
Vapaaehtoisena vertaisena yhdessä
Olemme ohjanneet yhdessä vapaaehtoisina satakuntalaisten omaishoitajien vertaisryhmää verkossa viime kesästä. On hienoa, että voimme suunnitella …
Eloa ja iloa elämään – vapaaehtoisesti tukena
Vapaaehtoistoiminta omaishoitajien parissa on ollut osa elämääni yli neljännesvuosisadan. En ole vapaaehtoinen velvollisuudesta, vaan mielihalullani. …