Siirry sisältöön

Jangsterit – Nuoret hoivaajat meillä ja muualla -hanke 2016–2023

Jangsterit-hankkeen tavoitteena on tunnistaa ja tavoittaa perheessään hoivatilanteessa olevia alle 18-vuotiaita.

Omaishoitajaliiton vuonna 2016 käynnistyneen Jangsterit – nuoret hoivaajat meillä ja
muualla -hankkeen tavoitteena on kansainvälisten kokemusten ja yhteistyön pohjalta tunnistaa ja tavoittaa perheessään hoivatilanteessa olevia alle 18-vuotiaita Suomessa, tehdä alustava selvitys heidän tarpeistaan ja aloittaa tukitoiminnan kehittäminen. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee hanketta.

Keitä nuoret hoivaajat ovat?

”Nuoret hoivaajat ovat lapsia tai alle 18–vuotiaita nuoria, jotka hoitavat, avustavat tai tukevat toista perheenjäsentä. Nuoret hoivaajat suorittavat usein säännöllisesti merkittäviä hoivatehtäviä ja ottavat vastuuta aikuisten lailla. Hoivaa tarvitseva henkilö on usein lapsen vanhempi, mutta voi olla myös sisarus, isovanhempi tai muu sukulainen, jolla on jokin vamma, krooninen sairaus, mielenterveysongelma tai jokin muu vaiva, jonka hoitamiseen tarvitaan hoivaa, tukea ja valvontaa.” – Saul Becker: The Blackwell Encyclopedia of Social Work

Yhtä yhtenäistä tarkkaa kuvausta nuorista hoivaajista ei ole, mutta yllä oleva on aihetta tutkineen asiantuntijan luoma määritelmä.Oletko nuori hoivaaja? Kysymystä voi pohtia mm. Alisa-projektin kyselyn(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) avulla ja lisää tietoa löydät alla olevasta linkistä nuorista hoivaajista.

Jangsterit – nuoret hoivaajat meillä ja muualla -hanke

Omaishoitajaliiton hanke on 2016-2023 muun muassa:

Lisää tietoa nuorista hoivaajista ja hankkeesta koordinaattori Malla Heinolta, malla.heino@omaishoitajat.fi

Nuoret hoivaajat -asiantuntijaverkosto

Nuoret hoivaajat -asiantuntijaverkosto on järjestöjen luoma avoin yhteistyöverkosto, joka tekee vaikutamis-, tiedottamis- ja tapahtumayhteistyötä. Koordinaatio oli Omaishoitajaliiton Jangsterit-hankkeella.

Verkostoon kuuluu: Alisa–(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)projekti, Joensuun seudun omaishoitajat, Erityinen sisaruus –(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)toiminta, Kehitysvammaisten Tukiliiton Harvinaiskeskus Norio, Folkhälsans Förbund(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Omaishoitajaliitto, Lasinen lapsuus, A–klinikkasäätiö(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Muistiliitto, työikäistoiminta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), FinFami Varsinais–Suomi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Syöpäjärjestöt(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Lastesuojelun Keskusliitto(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Aivoliitto(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Verkoston toiminta

Verkosto on toteuttanut yhdessä mm. vaikuttajatapaamisia THL:n ja lapsiasianvaltuutetun kanssa, osallistunut Suomessa ja ulkomailla konferensseihin ja seminaareihin ja järjestänyt tapahtuman nuorille.

Nuoret hoivaajat -verkosto on tehnyt vetoomuksen puolueille(avautuu uuteen ikkunaan) alaikäisten hoivaajien tunnistamisen parantamiseksi ja on ollut esillä lukuisissa seminaareissa ja foorumeilla.

Alla tallenne 30.11.2021 järjestetystä Näkyväksi miitistä, jossa oli esillä Nuoret hoivaajat -verkoston tuottamia videoita ja kokemusasiantuntijoita kertomassa kokemuksistaan.