Oma aika hyvinvoinnin lähteenä
Oma aika on välttämätöntä oman hyvinvointisi kannalta ja myös apua tarvitsevan läheisesi etu.
Onko sinulla koskaan aikaa itsellesi? Ehditkö tehdä asioita, joista nautit?
Jokainen meistä tarvitsee omaa aikaa ja hengähdyshetkiä arjen keskellä. Kukaan ei jaksa olla jatkuvasti valppaana, vastuussa kaikesta ja vain toisia varten. Omaishoitajallakin on oikeus omiin hetkiin, palautumiseen ja lepoon.
Et laiminlyö tehtävääsi omaishoitajana, vaikka järjestät välillä aikaa itsellesi. Päinvastoin! Kun huolehdit siitä, että arkeesi mahtuu hengähdyshetkiä ja sinulle tärkeitä asioita, jaksat olla paremmin myös läheisesi tukena.
Omaishoidettavani patistaa minua elokuviin, iltalenkille ja muihin harrastuksiin, kun on huomannut, miten hyvällä tuulella olen aina niiden jälkeen.
Annatko itsellesi luvan omaan aikaan?
Oman ajan ottaminen ei ole helppoa. Se voi edellyttää, että läheisesi tueksi löytyy apua ja tarvittavat palvelut. Lisäksi sinun on tarkasteltava omia toimintatapojasi. Anna itsellesi lupa omiin hetkiin ja mukavaan tekemiseen.
Oletko monien muiden omaishoitajien tapaan tottunut laittamaan toisten tarpeet omiesi edelle? Ajatus siitä, mitä sinä itse tarvitset ja haluat, voi olla kadoksissa. Oman ajan ottamista voivat hankaloittaa myös esimerkiksi syyllisyyden tunteet tai pelko läheisen tilanteen huononemista, jos et ole itse paikalla.
Myös apua tarvitseva läheisesi tai muut läheiset voivat mielipiteillään ja käytöksellään kyseenalaistaa sinun tarpeesi ja luvan lepohetkiin.
Pienet omat hetket virkistävät
Vaikka oman ajan järjestäminen on toisinaan vaikeaa, eikä aina pääse irtautumaan kotoa, kannattaa miettiä pieniä keinoja, joilla voit lisätä omaa hyvinvointiasi.
Omalle jaksamiselle saan voimaa luonnossa kävelystä, lukemisesta ja vesijumpasta – mahdollisuuksien mukaan.
Pienetkin hetket auttavat virkistymään ja rytmittävät arkea. Olivat ne sitten metsäkävely, käsityöt, kahvilassa käynti tai puhelu ystävän kanssa. Olennaista on, että saat kokemuksen hetken hengähdyksestä ja irtiotosta.
Mieti esimerkiksi näitä:
- Mitkä asiat tuovat sinulle voimaa ja hyvää mieltä?
- Minkälainen tekeminen rentouttaa?
- Onko jotain, mistä olet aiemmin nauttinut ja jota voisit palauttaa elämääsi?
- Mitä uutta haluaisit kokeilla?
Suunnittele omat hetket etukäteen. Niin varmistat, että ne toteutuvat.
Joskus arjen kuormitusta helpottaa jo tieto vapaahetken tulosta. On jotain mitä odottaa. Pyri pitämään suunnitelmistasi kiinni – ihan niin kuin pidät kiinni omaishoitoon liittyvistä lupauksista ja tehtävistä.
Kun kalenterissa on merkintöjä, on jotakin mitä odottaa. Ostin itselleni rock-konserttiin liput.
Kaikesta ei myöskään tarvitse selviytyä yksin. Voiko lähiverkostosi olla apuna vapaahetkien mahdollistamisessa? Voiko joku toinen ottaa hetkeksi vastuuta läheisesi huolenpidosta? Mitä apua voit saada ammattilaisilta?
Pohdi hyvinvointiasi alla olevan BINGON avulla
Montako rastia saat ruutuihin? Mitä voisit kenties vielä kokeilla?