Ukkohoivaa: Miesten kesken on helppo puhua myös vaikeista asioista
”Tämä on ainoa paikka, jossa voin puhua asioista, joista en voi puhua missään muualla.”
Tuo lause on jäänyt mieleeni Ukkohoivaa-hankkeen alusta lähtien.
Ukkohoivaa-hanke käynnistyi tämän vuoden maaliskuussa, ja sen tavoitteena on tukea miesomaishoitajien hyvinvointia, osallisuutta ja jaksamista. Vaikka hanke on uusi, miesomaishoitajille suunnattu toiminta ei ole. Samankaltaisia ryhmiä ja toimintaa järjestetään jo useissa omaishoitajayhdistyksissä ympäri Suomea.
Hankkeen ensimmäisten viikkojen aikana vierailin miesomaishoitajien ryhmissä Hyvinkäällä, Riihimäellä, Kouvolassa, Porissa, Helsingissä, Vantaalla ja Vaasassa. Osa ryhmistä on toiminut menestyksekkäästi jo monien vuosien ajan. Kaikkiaan tapasin ja keskustelin yli 50 miesomaishoitajan kanssa.
Monet puhuivat suoraan uupumuksesta, yksinäisyydestä, vastuusta, syyllisyydestä ja epävarmuudesta – aiheista, joista voi olla vaikea puhua edes läheisten ystävien tai perheenjäsenten kanssa.
Ryhmissä huumori ja vakavat keskustelut kulkivat usein rinnakkain. Minuun teki erityisen vaikutuksen se avoimuus, jolla osallistujat jakoivat kokemuksiaan. Monet puhuivat suoraan uupumuksesta, yksinäisyydestä, vastuusta, syyllisyydestä ja epävarmuudesta – aiheista, joista voi olla vaikea puhua edes läheisten ystävien tai perheenjäsenten kanssa.
Tämä herättää kysymyksen: miksi tarvitaan juuri miesomaishoitajille suunnattuja ryhmiä? Eivätkö he voisi osallistua samoihin vertaistukiryhmiin naisten kanssa?
Osa miehistä osallistuu toki sekaryhmiin, mutta tutkimukset antavat melko johdonmukaisen vastauksen.
Miehet hakevat yleisesti ottaen naisia harvemmin tukea tai osallistuvat vertaistukiryhmiin. Tämä korostuu erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä. Perinteiset käsitykset mieheydestä voivat tehdä tunteista puhumisesta vaikeaa, ja omaishoiva on historiallisesti nähty enemmän naisten roolina. Monelle miehelle sekaryhmään osallistuminen voi siksi tuntua vieraalta tai epämukavalta.
Vain miehille suunnatut ryhmät voivat madaltaa osallistumisen kynnystä. Ne tarjoavat ympäristön, jossa kokemusten jakaminen muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien miesten kanssa voi tuntua luontevammalta. Ryhmien tarkoitus ei ole sulkea ketään ulkopuolelle, vaan tarjota sellainen ympäristö, johon mahdollisimman moni mies uskaltaa tulla mukaan.
Useat tapaamani omaishoitajat kuvasivat, kuinka elämä voi vähitellen kaventua lähes pelkästään hoivavastuun ympärille.
Toinen tärkeä tekijä on sosiaalinen eristäytyminen. Ikääntyneillä miehillä on usein naisia pienemmät läheiset tukiverkostot. Useat tapaamani omaishoitajat kuvasivat, kuinka elämä voi vähitellen kaventua lähes pelkästään hoivavastuun ympärille.
Eräs omaishoitaja kertoi viettäneensä suurimman osan työelämästään matkustaen ja asuen poissa kotipaikkakunnaltaan. Kun hänen vaimonsa myöhemmin sairastui, hän huomasi, ettei hänellä ollut paikallista verkostoa, johon tukeutua. Omaishoitajuudesta oli tullut lähes täysin yksinäinen tehtävä.
Samaan aikaan miesomaishoitajien tukemisen tarve tulee kasvamaan. Väestön ikääntyessä miesomaishoitajuudesta tulee yhä yleisempää, ja samalla yhteiskunnallisesti entistä merkittävämpää. Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään ja sairastuvat myös useammin muistisairauksiin. Samalla yhä useampi mies päätyy omaishoitajan rooliin, jota ei ehkä koskaan aiemmin osannut itselleen kuvitella.
Joskus jo se, että voi sanoa ääneen oman tilanteensa ihmisille, jotka ymmärtävät sen ilman pitkiä selityksiä, voi tehdä arjesta hieman kevyempää.
