Ajankohtaisia oikeusratkaisuja: toimeentulotuen hakeminen ja kotiin annettavien palveluiden ensisijaisuus
Viimeaikaiset oikeusasiamiehen ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut korostavat omaishoitoperheiden kannalta keskeisiä oikeuksia. Ratkaisuissa muistutetaan, että asiakkaan turvallisuus, välttämätön huolenpito ja toimeentulo on turvattava lain edellyttämällä tavalla.
Ensimmäinen ratkaisu koskee asiakasmaksujen alentamisen ensisijaisuutta suhteessa toimeentulotukeen ja toinen kotiin annettavien palveluiden ensisijaisuutta suhteessa ympärivuorokautiseen palveluasumiseen.
Toimeentulotuki on viimesijainen tuki, ensisijaisesti tulee alentaa tai poistaa asiakasmaksuja
Korkein hallinto-oikeus antoi syyskuussa 2026 ratkaisun asiakasmaksujen kohtuullistamisesta tilanteessa, jossa maksuja oli peritty Helsingin kaupungista johtuneen laskutusvirheen vuoksi huomattavalla viiveellä. Asiassa oli kyse omaishoitajan vapaan aikana omaishoidettavalle järjestettävästä lyhytaikaishoidosta perittävistä asiakasmaksuista.
Omaishoitaja kertoi Omaishoitajaliitolle, että alun perin perittävä summa oli yli 7 000 euroa. Suuri osa summasta koostui virheellisesti laskutetuista palveluista. Pahimmillaan hänen postilaatikkoonsa tuli yhden päivän aikana jopa 60 laskua.
Ratkaisussaan KHO:2026:71 korkein hallinto-oikeus totesi, että viranomaisen viive oli johtanut maksusaatavien kertymään, joka oli monikymmenkertainen verrattuna normaaliin laskutukseen. Muutoksenhakijan ei voitu kohtuudella edellyttää varautuneen tällaiseen tilanteeseen. Lisäksi asiakkaan tosiasiallista maksukykyä arvioitaessa olisi tullut ottaa huomioon samanaikaisesti erääntyneiden maksujen kokonaismäärä.
Asiakasmaksulain 11 §:n mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Lisäksi maksun alentamisen tai perimättä jättämisen on oltava ensisijaista toimeentulotukeen nähden.
Ratkaisussa korostetaan myös perustuslakivaliokunnan vakiintunutta kantaa: asiakasmaksut eivät saa johtaa siihen, että palveluja tarvitsevat joutuvat turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukeen. Maksun alentamisen, poistamisen tai perimättä jättämisen tulee olla ensisijainen keino ennen toimeentulotuen hakemista.
Lisätietoa: KHO:2026:71(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kotiin annettavat palvelut eivät ole ensisijaisia, jos henkilön välttämätön huolenpito vaarantuu
Apulaisoikeusasiamies arvioi kesällä 2026 ratkaisussaan muistisairaan henkilön viivästynyttä pääsyä ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Tapauksessa hyvinvointialue oli katsonut, että kotiin annettavien palvelujen riittävyyttä tuli ensin kokeilla, vaikka asiakkaan turvallisuuteen liittyi ilmeisiä riskejä.
Ratkaisussa todetaan, että hyvinvointialue ei saa viivästyttää hoivakotipaikan myöntämistä sillä perusteella, että kotihoidon tai muiden kotiin annettavien palvelujen toimivuutta halutaan vielä testata, tai että hakemuksen vireille tuloa käytännössä lykätään. Vanhuspalvelulain mukaan kiireellisesti tarvittavat palvelut on järjestettävä viipymättä siten, ettei henkilön oikeus välttämättömään huolenpitoon vaarannu.
Ratkaisussa apulaisoikeusasiamies toteaa:
”Olen hyvin huolissani ilmiöstä, jossa lainsäädäntöä tulkitaan virheellisesti, kun kyse on muistisairaasta henkilöstä, jonka huolenpidosta on aiemmin kokonaisuudessaan vastannut kotona oleva omainen tai läheinen. Kanteluasiassa lainsäädäntöä on tulkittu siten, että se velvoittaisi kokeilemaan kotiin annettavia palveluja tilanteessa, jossa kukaan läheisistä ei asu samassa asunnossa.”
Ratkaisussa korostetaan, että kotiin annettuja palveluja ei tule edes kokeilla, jos on ilmeistä, ettei asiakkaan turvallisuutta, välttämätöntä huolenpitoa tai elämän suojaa voida turvata.
Apulaisoikeusasiamies muistuttaa myös, että perustuslaissa turvattu oikeus välttämättömään huolenpitoon, joka koskee myös kokeilu-/arviointijaksoa, jossa pyritään selvittämään asiakkaalle parhaiten soveltuvia palveluja. Kokeilu- tai arviointijaksoa ei saa toteuttaa tilanteessa, jossa tiedetään asiakkaalla olevan ilmeinen riski joutua vaaraan riittämättömien palvelujen vuoksi.
Lisätietoa: EOAK/608/2025 (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)