Ruuhkavuosien monenlaiset hoivavastuut ‒ riittävätkö aika ja kädet kaikkeen?
Yhä useammalla työssäkäyvällä on hoivavastuita eri sukupolvien suuntaan. Moni tunnistaa itsessään tai lähipiirissään henkilön, joka pitää lukuisia hoivalankoja käsissään yhtä aikaa.
Kirjailija Siri Kolu kiteytti Kotilieden haastattelussa muutama vuosi sitten: ”Olen tajunnut, että (–) minulla on kiirehäpeä. Häpeän, koska koen olevani huono ihminen ja huono vaimo, huono ystävä, huono miniä, koska minä en ehdi kaikkea, mitä pitäisi, vaikka teen parhaani”.
Kolu uskoi, että ”krooninen huonommuuden kokemus” on hänen ikäistensä peruskokemuksia: ”Monet meistä, jotka elämme juuri nyt, koemme tällaiset tuplaruuhkavuodet”.
Tupla- tai triplahoivavastuut kasaantuvat tyypillisesti, kun on vastuussa lastensa ja iäkkäiden omaistensa hoivasta. Hoivattaviin voi myös kuulua lapsenlapsia ja sairas tai iäkäs puoliso, tai kotitaloudessa asuu aikuistunut nuori, jolla on erityistarpeita. Huolenpito voi kohdistua läheiseen ystävään, bonuslapsiin, tai muihin läheisiin. Tilanteita on lukuisia.
”… että kun mulla on kuitenkin ne mun lapsenlapset (–) niitten kanssa sitten aina olen… Yritän (auttaa) siellä sitten sitä perhettä kun tällä nuorimmalla on semmoinen (sairaus) että se on, vaatiikin kyllä vähän muutakin kuin mummoa sinne”, kertoo Väestöliiton Ruuhkavuodet 2 -hankkeessa teemahaastateltu yli 60-vuotias nainen, joka on osa-aikatyössä palvelualalla.
Hän auttaa myös iäkkäitä vanhempiaan, jotka asuvat eri paikkakunnalla. Puoliso on häntä itseään paljon vanhempi, ja useita lapsenlapsia asuu eri puolilla Suomea.
Iäkkäiden omaisten auttaminen on monelle sydämen asia: vastavuoroisuuden ilmaus, osoitus välittämisestä ja rakkaudesta, tai puhtaasti velvollisuudentuntoa. Näin kuvasivat tilannettaan hankkeessa teemahaastatellut 50–69-vuotiaat työssäkäyvät, jotka auttavat iäkkäitä läheisiään.
Auttaminen oman kodin ulkopuolella on yleistä
Sopimusomaishoitajia koskevan tilastoinnin rinnalla Suomessa ei ole aivan tarkkaan tiedossa, kuinka moni hoitaa kotitalouden ulkopuolella asuvia läheisiään, usein oman työssäkäyntinsä ohella. Tilastokeskuksen tilastoja ja lukuja yhdistelemällä voidaan arvioida, että Suomessa kotitalouden ulkopuolisia huolenpitovastuita on työikäisistä lähes puolella miljoonalla vähintään viikoittain, ja yli sadallatuhannella lähes päivittäin. Laajasti ajatellen noin joka kolmas työikäinen hoivaa arjessaan läheistään. Luvut ovat isoja.
Suomessa maantieteelliset etäisyydet perheenjäsenten välillä ovat usein pitkiä. Moni iäkäs haluaa asua mahdollisimman kauan omassa kodissaan. Lisäksi hoivakysymys on yhteydessä moniin laajoihin ilmiöihin: alhaiseen syntyvyyteen, pidentyneeseen eliniän odotteeseen, julkisten hoivapalvelujen riittämättömyyteen sekä eri puolilla maata asuvien ihmisten keskinäiseen epätasa-arvoon palvelujen tarjonnassa ja saatavuudessa. Hoivan ja työnteon yhteensovittamisen tueksi tarvitaan koko yhteiskunnassamme ja eri työpaikoilla toimivia ratkaisuja.
Jaksamisen haasteet välittämisen ja rakkauden rinnalla
Tupla- tai triplahoivavastuu yhdessä työnteon kanssa aiheuttaa vääjäämättä useimmille hoivaajille aikapaineita ja jaksamishaasteita: vuorokauden ja viikon tunnit eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Eri ikäisiä läheisiään hoitavien työssäkäynti onnistuukin Omaishoitajaliiton tekemän kyselyn (2024) mukaan ensisijaisesti lähipiirin tuella; toiseksi tärkeimpänä tekijänä ovat vastaajien mukaan työnteon joustot, kuten etätyö tai liukumat. Julkisen sektorin järjestämää tilapäishoitoa työpäivän aikana ei kyselyn mukaan ole saanut viidennes vastaajista, mikä on hälyttävä tieto.
Työn ja hoivan arkeen vaikuttaa, kuinka kaukana hoivattava asuu, kuinka yksinkertaista hänen luokseen on matkustaa, minkälainen läheisen toimintakyky ja terveydentila ovat, entä pystyykö tai haluaako hän kertoa puhelimessa tai muiden välineiden kautta rehellisesti omasta tilanteestaan. Vai onko todellisuus paikan päällä täysin erilainen kuin etäyhteydellä kuultuna?
”Hän (iäkäs vanhempi) on sitten siellä aika huolissaan itse ja tietysti itse olen huolissani siitä, että kuinka hän nyt siellä oikeasti pärjää, koska tiedän sen, että aina ikäihmiset eivät välttämättä kerro totuutta, jos et itse sitä näe”, kertoo Ruuhkavuodet 2 -teemahaastattelussa henkilö, joka pitää huolta iäkkäästä vanhemmastaan ja työskentelee esihenkilönä kaupan alalla.
Työpaikkojen keinoja tukea haastavissa elämäntilanteita
Työpaikalla puolestaan on paljon omasta esihenkilöstä ja työpaikan ilmapiiristä kiinni, kokeeko tulevansa kuulluksi elämäntilanteessaan: löytyykö ymmärrystä ja keinoja joustaviin ratkaisuihin työnteon arjessa. Toisaalta haasteena ovat usein epäselvät tai puuttuvat ohjeistukset ja pelisäännöt. Työnantajan valveutuneisuus omaishoivaystävällisestä työkulttuurista mutta myös työnteon realiteetit, kuten henkilöresurssit, vaikuttavat siihen, minkälaisia joustoja eri tilanteisiin on järjestynyt.
Joskus ei ole riittävästi sijaisia, ei varahenkilöitä, ei tietoa työvuoroista tarpeeksi ajoissa. Joillakin ei ole mahdollisuutta vastata omaisen puheluun kesken työpäivän tai työvuoron. Toisilla ei ole tietoa käytettävien vapaiden määristä ja palkallisuuksista, jotka ovat osin lakiin, osin työehtosopimuksiin pohjautuvia.
Esimerkiksi hoiva-, kasvatus- ja palvelualojen työtehtävissä, jotka ovat monesti aika- ja paikkasidonnaisia, on rajallisemmin joustoja ja keinoja sovittaa yhteen säännöllistä iäkkäistä läheisistä huolenpitoa eri paikkakunnalla kuin muun tyyppisissä tehtävissä. Toisaalta varahenkilöitä voi olla helpompi järjestää kuin esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä. Osa-aikatyö, tai esimerkiksi siirtyminen säännölliseen päivävuoroon, voi olla joillekin hyvä ratkaisu, mutta tämä ei ole monille toimiva tai mahdollinen muutos taloudellisista, työn sisällöllisistä tai muista syistä.
Tarvitaan käytännön tekoja ja tiedon tason parantumista
Mitä Suomessa pitäisi sitten tehdä? Katsetta ei voi jatkossa kääntää ainoastaan läheisten, työpaikkojen eikä myöskään yksin valtion suuntaan. Tarvitsemme kaikkia keinoja. Työ- ja virkaehtosopimuksiin tarvitaan enemmän kirjauksia oikeudesta saada pitää palkallisia tilapäisiä hoitovapaita työntekijän läheisen hoivan tilanteissa. Tarvitsemme kirjauksia joustoista työnteon ja omaisten hoivan tilanteissa.
Tarvitaan myös tiedon tason paranemista. Yksi Ruuhkavuodet 2 -teemahaastateltavista eli käsityksessä, että ”vanhempien tai yleensä tämmöiseen omaishoitoonhan siihen ei ole mitään lakisääteisiä oikeuksia. Se on ihan työpaikasta kiinni, miten siihen suhtaudutaan, että pääsee hoitaan asioita”. Haastateltava oli yli 60-vuotias nainen Itä-Suomesta.
Ehdotuksia on jo, mutta missä ovat poliittiset päätökset?
Suomen hallitusohjelmassa ’Vahva ja välittävä Suomi’ (2023–2027) on joitakin mainintoja siitä, miten omaisiaan ja läheisiään hoivaavien tilannetta voitaisiin parantaa. Konkreettisia muutoksia ei ole viime vuosina juurikaan näkynyt. Voitaisiinko omaisiaan hoitaville taata säännöllinen hyvinvointi- ja terveystarkastus, jossa kartoitettaisiin hoivaajan jaksamista ja kuntoa? Miten varmistetaan omaistaan hoitavan taloudellisen aseman turvaaminen ja välillisten kulujen kohtuullisuus? Miten turvataan riittävä ja oikea-aikainen neuvonta ja ohjaus eri omaishoidon tilanteissa? Paljon konkreettisia ehdotuksia on jo tehty, ja Omaishoitajaliitto on tässä asiassa ollut kiitettävän aktiivinen.
Jälkikäteen kuukausien ja vuosien jo vierittyä, voi kukin huomata, mitä todella olisi pitänyt tehdä. Viimeistään, jos itse on joskus vastaavassa tilanteessa joko hoivaajana tai hoivattavana, voi nähdä, mitä olisi kannattanut pyytää ja toivoa; miten asiat töissä ja yhteiskunnassa olisi pitänyt järjestää inhimillisen ja hyvän hoivatilanteen turvaksi.
Elämän ruuhkautuminen voi yllättää kenet tahansa. Voisimmeko yhteiskuntana alkaa toimia jo nyt? Hoivaherätystä tarvitaan.
Anna Kokko
Kirjoittaja on Väestöliiton ohjelmapäällikkö Anna Kokko, joka johtaa Ruuhkavuodet 2 -tutkimus- ja kehittämishanketta. Hankkeessa on mukana eri alojen työpaikkoja, ja siinä selvitetään yli 50-vuotiaiden iäkästä omaistaan hoitavien työssäkäyvien tilannetta ja työpaikkojen kehittämishaasteita. Omaishoitajaliitto on hankkeen yhteistyökumppani. Hankkeen päärahoittajana on Työsuojelurahasto. Hanke kestää loppuvuoteen 2026 asti.
