Omaishoitajan henkistä kuormaa voi keventää
Kun pandemia julistettiin, miehelläni oli kaksi kuukautta elinaikaa.
Koronatartunnat levisivät vauhdilla ympäri maailmaa maaliskuussa 2020. Sairaita ja vanhuksia suojeltiin. Kokoontumista ja liikkumista rajoitettiin. Kaupat menivät kiinni. Kirjastot suljettiin. Uusimaa eristettiin. Suomi siirtyi etäelämään.
Ovet sulkeutuivat yksi toisensa jälkeen. Pam. Pam. Pam.
Sanoin miehelleni: ”Nyt olemme omillamme.”
Ihmissuhteiden voima
Eristyksissä huomasin, miten tärkeää henkiselle hyvinvoinnilleni olivat olleet arkiset kohtaamiset.
Piipahdus alakerran kaupassa ja iloinen jutustelu tutun kassan kanssa. Sään päivittely naapurille. Rupattelu kirjastonhoitajan kanssa. Lörpöttely kampaamossa.
Ihminen on laumaeläin. Mikrosuhteet merkitsevät yllättävän paljon. Niitä ei edes ajattele, kun ne toimivat.
Omaishoito on yksinäistä ja arvaamatonta. Pöytyän tragedian jälkeen omaishoitajien kuormitusta, myös henkistä, on luvattu tarkkailla järjestelmällisemmin. Se olisi tarpeen.
Jotta pää pysyy stressaavassa tilanteessa kasassa, on voitava luottaa siihen, että saa tarvitessaan apua. Turvallisuuden tunnetta lisää jo se, että on puhelinnumero, ehkä nimikin, jopa kasvot hänelle, jonka tiedät auttavan tai ohjaavan eteenpäin.
Ota tukea vastaan
Pitkien välimatkojen Suomessa on ollut pakko pärjätä itse. Apua pyydetään edelleen nihkeästi, ei kehdata vaivata, itsetunto pistää vastaan. Apua pitäisi silti opetella pyytämään – ajoissa.
Aviomiehelläni oli myönteisenä ihmisenä tapana nähdä tilanne parempana kuin se olikaan. Kun lääkäri kysyi hänen vointiaan, se oli aina hyvä, jopa erinomainen.
Jouduin painottamaan miehelleni, että hän ei ehkä tarvitse ulkopuolista apua, mutta minä tarvitsen.
Kerroin, että en voi enää mennä edes apteekkiin rauhallisin mielin, ellei joku ole sillä aikaa hänen seuranaan. Kun hän ymmärsi, että pyysin apua itselleni, sain lopulta sopia hänelle kahviseuraa.
Irrottautuminen virkistää
Omaishoitajan kantin kestävyydestä riippuu paljon. Voidakseen hyvin hän tarvitsee esimerkiksi aikaa omiin harrastuksiin ja hengähdyshetkiin. Hän tarvitsee omaa elämää omaishoidon oheen.
Fyysisestä kunnosta huolehditaan ennaltaehkäisevästi. Samalla lailla voisi huolehtia henkisestä jaksamisesta. Mielen hyvinvoinnista pitäisi jutella omaishoitajan kanssa kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Kun omaishoitajan kuormitus kasvaa, hänen kannattaa puhua siitä avoimesti ja selkeästi läheisilleen, ystävilleen, vertaisilleen, naapureilleen.
Jos ympärillä olevat ihmiset tietävät omaishoitajan olleen kovilla viime aikoina, he saattavat havahtua tarjoamaan rohkeammin apuaan.
Ammattilaiset apuun
Minä en osannut koronaeristyksessä pyytää apua. Mieheni heikkeni ja minä suoritin tehtävääni. Nukuin puolen tunnin pätkissä ja yritin vain selviytyä. En nähnyt enää kokonaiskuvaa. Olin varmasti hyvin lähellä henkistä luhistumista.
Minut pelasti niinkin byrokraattinen asia kuin omaishoidon palvelutarpeen arvioija. Hän ei ollut käynyt aikoihin, mutta kun hän tuli, vierailu osui oikeaan hetkeen. Hän kauhistui ja hoiti välittömästi säännöllisesti käyvät hoitajat kotiimme.
Nämä ammattilaiset huomioivat potilaan lisäksi omaishoitajan. He kysyivät minulta yksinkertaisia, mutta ratkaisevan tärkeitä asioita. Kuinka voit? Missä tarvitset apua? Oletko muistanut syödä? Saitko levättyä viime yönä? Pääsetkö hoitamaan asioitanne?
Aloin taas hengittää. Minulla oli numero, johon soittaa. Minulla oli ihmisiä, joilta sain apua ja tukea.
Mieheni kuoli muutaman viikon kuluttua. Hän nukahti rauhallisesti yhä syvempään uneen. Olimme kaksin, mutta emme omillamme.
Omaishoitajien henkinen jaksaminen on ratkaisevan tärkeää. Omaishoitajaliitto on juuri julkaissut oppaan Omaishoitajan mielen hyvinvoinnin tukeminen. Se on suunnattu etenkin ammattilaisille, mutta selkeä opas on hyödyllistä luettavaa kenelle tahansa.
Omaishoitajaliiton sivuilla on runsaasti tietoa omaishoitajien hyvinvoinnista.
Omaishoitaja, arvioi tästä jaksamistasi. Miten ja missä lataudut?
