Siirry sisältöön
Nainen tietokoneella kirjoittaa samalla kynällä

Hyvinvointialueilla ja kunnissa vaikuttaminen

Omaishoitajaliitto edistää jäsenyhdistystensä kanssa omaishoidon palveluiden riittävää resursointia ja kehittämistä alueellisesti.

Hyvinvointialueilla vaikuttaminen

Liitto seuraa jäsenyhdistystensä kanssa hyvinvointialueiden ja kuntien päätöksenteon valmistelua sekä tuo esiin omaishoitajien tuen tarpeita ja päätösten vaikutuksia omaishoitajille ja heidän hoidettaville läheisilleen.

Liiton ja omaishoitajayhdistysten edustajat osallistuvat alueellisiin ja paikallisiin sosiaali- ja terveysalan työryhmiin ja verkostoihin. 

Omaishoitajaliitto pitää tärkeänä, että jokaiselle hyvinvointialueelle luodaan selkeä omaishoitostrategia, joka huomioi alueen omaishoidon kokonaistilanteen, tuen ja palveluiden tarpeet sekä lähivuosien kehittämiskohteet.  

Omaisilta odotetaan yhä enemmän, mutta omaisten selviytymistä tukevia palveluita heikennetään (Sosiaalibarometri 2025(siirryt toiseen palveluun)). Tämä on kestämätön kehityssuunta. Omaishoitajien tuen tarpeet näkyvät erityisesti ikääntyvän väestön määrän kasvaessa. Iäkkäiden hoivan vastuun siirtyessä avohoitoon -eli koti- ja omaishoitoon- riskinä on, että ikääntymiskehitys ja hoivantarpeen kasvu siirtävät tulevaisuudessa vastuuta vielä nykyistä enemmän omaisille.

Omaishoitajaliitto laati oppaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin päättäjille, käytännön omaishoitotyötä tekeville sekä johtaville viranhaltijoille. Opas antaa työvälineitä omaishoidon strategian laatimiseksi. 

Pääset lukemaan sen alta:

Tilaa Omaishoitotiedote:

Omaishoitajaliiton Omaishoitotiedotteessa(siirryt toiseen palveluun) kerrotaan ajankohtaisista omaishoitoasioista ja liiton toiminnasta. Tiedotteessa on tuoreimmat vinkit sekä ammattilaisille itselleen että jaettavaksi omaishoitajille. Tiedote ilmestyy neljä kertaa vuodessa. 

Miksi hyvinvointialueilla kannattaa panostaa omaishoitoon?

Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveydenhuolto kuormittuisi kestämättömästi. Tutkimuksen mukaan pelkästään iäkkäiden hoidon vaihtoehtoiskustannukset Suomessa olisivat ilman omaisten apua 3,1 miljardia euroa enemmän vuodessa (Keväjärvi ym. 2020(siirryt toiseen palveluun)).  

Omaishoidon merkitys kasvaa ikääntyneiden määrän kasvaessa. 85 vuotta täyttäneiden määrän arvioidaan tuplaantuvan 160 000:sta jopa 310 00 henkilöön vuodesta 2025 vuoteen 2040 mennessä. Hoivan tarpeen kasvu siirtää vastuuta vielä nykyistä enemmän omaisille. 

Kotihoito, jossa on kolme käyntiä päivässä maksaa kolme kertaa enemmän ja ympärivuorokautinen palveluasuminen viisi kertaa enemmän kuin omaishoito. Täällä voit tarkastella palveluiden vaihtoehtoiskustannuksia omaishoidolle.(avautuu uuteen ikkunaan)

Vaikka ikääntyneiden hoivan tarve on iso osa omaishoitoa ja suuri osa hoitajista on itsekin ikääntyneitä, omaishoito koskettaa kaikenikäisiä läheisiä elämäntilanteesta riippumatta.

Koulutuksia omaishoidon parissa työskenteleville

Liitto järjestää koulutuksia  ja tapahtumia eri puolilla Suomea ja/tai verkossa

  • jäsenyhdistysten toimijoille – vapaaehtoisille ja työntekijöille
  • omaishoitajille
  • kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjille ja viranhaltijoille
  • Suomen omaishoidon verkoston jäsenjärjestöjen toimijoille
  • muille omaishoidon parissa työskenteleville ja omaishoidon teemasta kiinnostuneille
Omaishoito toimivaksi hyvinvointialueilla