Siirry sisältöön
OmaisOiva-toiminnan logo

OmaisOiva-toiminta

OmaisOiva-toiminnalla edistetään omaishoitajien hyvinvointia ja jaksamista.

OmaisOiva-toiminta on vuonna 2014 omaishoitajien hyvinvoinnin tueksi aloitettua toimintaa. Toimintaa toteuttavat liitto ja sen 27 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea STEAn (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) myöntämien avustuksien turvin.

Omaisten hyvinvointia tuetaan tarjoamalla tietoa ja tukea mahdollisimman lähellä omaishoitoperheitä.

OmaisOiva-toimintaa toteuttavat yhdistykset löytyvät alta avautuvasta linkistä.

OmaisOivan toimintamuodot

OmaisOiva -toiminnassa omaishoitajia tuetaan viiden eri toimintamuodon kautta. Toimintamuodot ovat kioski, kahvila, ryhmä, Ovet-valmennus® sekä OivaHetki-toiminta.

  • OmaisOiva -kioskeissa annetaan tietoa ja tukea siellä, missä ihmiset liikkuvat esimerkiksi kauppakeskuksissa ja toreilla.

  • OmaisOiva -kahvilat ovat avoimia tilaisuuksia, joissa voi kysyä omaishoidosta, tutustua omaishoitajiin ja jäsenyhdistyksen toimintaan.

  • OmaisOiva -ryhmät ovat säännöllisesti kokontuvia omaishoitajien ryhmiä, jotka sopivat kaikille, jotka kaipaavat pysyvämpää vertaistukea

  • Ovet-valmennus® on ryhmämuotoista toimintaa, joka avaa ovia omaishoitajuuteen, yhteiskunnan palveluihin, hoivatyöhän ja avustamiseen sekä omaishoitajan voimavaroihin.

  • OivaHetki tarjoaa omaishoitajalle henkilökohtaista keskustelutukea.

Toiminnalla on ollut erittäin suuri merkitys oman jaksamiseni kannalta

toimintaan osallistunut omaishoitaja

Tutustu OmaisOiva-toimintaan ja sen tuloksiin

OmaisOiva-toiminta liitossa

Omaishoitajaliitto koordinoi ja ohjaa OmaisOiva-toimintaa. Liitto tukee OmaisOivan-toimintamuotojen toteuttamista järjestämällä koulutuksia, tuottamalla materiaaleja sekä kehittämällä toiminnan seurantaa ja arviointia.

Hyvinvointiwebinaarit omaishoitajille

Omaishoitajaliitto järjestää omaishoitajien tueksi hyvinvointiwebinaareja noin kerran kuukaudessa. Lisätietoa webinaareista ja ilmoittautumisohjeet löydät liiton tapahtumasivuilta.

Tietoa omaishoitajien hyvinvoinnin tueksi

Tietoa, erilaisia näkökulmia ja vinkkejä omaishoitajan hyvinvoinnin tueksi on koottu sivustoillemme. Tutustu sivuihin alla olevasta linkistä.

Lisätietoja OmaisOiva-toiminnasta: