Näkökulmia läheis- ja omaishoitoon
Omaishoito on moninaista ja siihen liittyy erilaisia ulottuvuuksia – jopa jännitteitä.
Tarkoitamme läheis- ja omaishoitajalla henkilöä, joka pitää huolta perheenjäsenestä tai muusta läheisestä, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimisesti.
Omaishoito kytketään usein ainoastaan sopimusomaishoitoon. Sopimusomaishoidossa omaishoitaja on tehnyt hyvinvointialueen tai Helsingissä kaupungin kanssa sopimuksen, joka määrittää palkkion ja palvelut. Vähintään kahdesti viikossa läheistään auttavia henkilöitä arvioidaan olevan noin 350 000. Vuonna 2021 tehtiin runsaat 50 000 omaishoidon tuen sopimusta.
Omaishoitoperheet ovat kirjava joukko
Läheis- ja omaishoitoa on tarkasteltava yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla. Yksilötaso liittyy hoitajan ja/tai hoidettavan henkilökohtaisten psykologisten tekijöiden ja sosiaalisten verkostojen sekä perheen talouden luomiin mahdollisuuksiin toimia omaishoitajana.
Läheis- ja omaishoitotilanteet ovat aina yksilöllisiä. Olennaisesti tuen tarpeeseen vaikuttaa hoidettavan henkilön toimintakykyä heikentävä sairaus tai vamma ja avuntarpeet.
Tyypillisiä tarkastelujakoja ovat niin hoitajan kuin hoidettavan henkilön sukupuoli, ikä, työmarkkina- ja taloudellinen asema, asumismuoto ja -paikka sekä hoitajan ja hoidettavan keskinäinen suhde.
Läheis- ja omaishoito ei ole aina kahdenvälinen suhde, vaan siihen liittyy yleensä myös muita perheenjäseniä ja läheisiä.
Arvot, asenteet ja rakenteet
Lähiyhteisön ja yhteiskunnan asenteet ja rakenteet luovat niin ikään edellytyksiä läheis- ja omaishoitajien toiminnalle. Läheis- ja omaishoidon toteutumista raamittavat lainsäädäntö, käytänteet sekä poliittiset päätökset siitä, kuinka paljon omaishoidon palveluita ja kehittämistä tuetaan taloudellisesti. Myös asenteilla on vaikutusta.
Läheis- ja omaishoitoon vaikuttavat vallitsevat arvot, historialliset kehityskulut ja kulttuuriset ajattelumallit. Vaikka sitovissa omaishoitotilanteissa omaishoitoperhe ja julkinen hoiva toimivat useimmiten kiinteästi yhdessä, ydinkysymys on puntarointi läheisten velvollisuuksien ja julkisen vastuun välillä.
Kysymys on rakenteellisella tasolla myös sukupuolten välisestä tasa-arvosta: läheis- ja omaishoitajat ovat useammin naisia kuin miehiä.
Kotihoitoa on painotettu vuosikymmeniä sen inhimillisyyden vuoksi. Nyt kun hoitoalalta puuttuu ammattilaisia ja julkinen talous on alijäämäinen, hoivavastuita kaatuu enenevässä määrin läheisille.
Kustannustarkastelu
Omaishoidon kustannuksia tarkastellaan yleensä kapeasti, yhteiskunnalle aiheutuvina vaihtoehtoiskustannuksina(avautuu uuteen ikkunaan).
Ne omaishoitajat, jotka luopuvat osin tai kokonaan ansiotyöstään, menettävät ensinnäkin tuloja ja toiseksi he saavat heikomman eläkkeen. Omaishoitajille koituu terveyshaittoja, jotka aiheuttavat myös kuluja. Muitakin suoria ja epäsuoria kuluja tulee niin omaishoitajalle, hoidettavalle kuin yhteiskunnalle. Myös omaishoitajan ajalle voidaan määrittää rahallinen arvo.
Omaishoito on osa hoivan kokonaisuutta ja hoivan toimivuus tuottaa vakautta yhteiskuntaan sekä työmarkkinoille.
Työssäkäyvien läheis- ja omaishoitajien ansiotyön ja hoivan yhteensovittamiseen panostaminen on investointi. Hyvinvoivat työntekijät ovat tuottavampia työntekijöitä.
Verotuksella kerätään varoja yhteiskunnalle, ja se on yhteiskuntapolitiikan ohjausväline mm. oikeudenmukaisuuden luomiseksi. Läheis- ja omaishoidon kulut tulisi ottaa huomioon ja veronkevennyksiä lisätä, kun hoidosta aiheutuu kuluja perheille. Omaishoitoperheiden elämässä myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuilla on merkitystä.
Perimmäisenä kysymyksenä omaishoito kytkeytyy yksityisen – lähimmäisvastuun ja -rakkauden – ja julkisen ammatillisen hoivavastuun rajankäyntiin. Läheis- ja omaishoitajat kohtaavat ammattilaisten lailla itsemääräämisoikeuden ja huolenpitovastuiden eettisiä kysymyksiä.
Jäsennyksiä läheis- ja omaishoitoon (PDF)(avautuu uuteen ikkunaan)