Ota hyvinvointisi keskiöön
Omaishoitajan hyvinvointi rakentuu pienistä arjen palasista. Hyvinvointiin voi vaikuttaa yksinkertaisilla päivittäisillä asioilla.
Meillä kaikilla on perustavanlaatuisia tarpeita, joita ilman emme selviä. Tarvitsemme ruokaa ja juomaa, riittävästi unta ja lämpöä pärjätäksemme.
Näiden perustarpeiden lisäksi jokainen meistä tarvitsee ihmissuhteita; yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä sekä merkitystä elämäänsä. Kun arvostamme itseämme ja saamme tukea muilta, meillä on mahdollisuus voida paremmin.
Omasta hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on kaiken a ja o
Kun huolehdimme itsellemme tärkeästä ihmisestä, omasta hyvinvoinnistamme huolehtiminen saattaa jäädä taustalle.
Jotta jaksamme toimia läheisemme omaishoitajana, meidän on tärkeää muistaa huolehtia omasta terveydestämme ja tarpeistamme. Rakkaimmistamme huolehtiminen kiteytyykin vanhaan sanontaan:
Huolehdi ensin happinaamari itsellesi ja auta sitten vasta vierustoveria.
Rutiinit auttavat arjessa
Kiire, stressi ja arjen epäsäännöllisyys vaikeuttavat monesti elämän tasapainottamista. Arjessamme samanlaisina toistuvat asiat auttavat meitä, koska ne lisäävät turvallisuuden tunnetta.
Rutiinit luovat elämälle omanlaisensa raamit ja pysyvyyden. Ne antavat meille samalla tunteen, että hallitsemme elämäämme.
Jos arki tuntuu kaoottiselta, on hyvä miettiä, miten arkeensa voisi lisätä säännöllisyyttä ja rytmiä. Tärkeä osa arkea on myös rentoutuminen ja mielihyvää tuottava tekeminen.
Muista ladata akkusi säännöllisesti
Monet arkiset asiat kuluttavat akkuasi. Kaikkia kuormittavia tekijöitä et voi poistaa.
Tämän esitteen avulla voit pohtia oman akkusi lataustasoa. Mitkä asiat voisivat antaa sinulle uutta virtaa?
Omaishoitaja, riittääkö virtaa?(avautuu uuteen ikkunaan)
Pohdi
- mistä asioista sinun arjen hyvinvoinnin palapelisi rakentuu tällä hetkellä?
- millaiset asiat erityisesti tuottavat sinulle mielihyvän tunnetta tai auttavat sinua rentoutumaan?
- pystytkö lisäämään näitä asioita osaksi arkeasi?