Huoli puheeksi
Omaishoitajan elämäntilanne ja jaksaminen saattaa herättää huolta. Huoli kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi, vaikka se tuntuisi vaikealta.
Huolestuttaako sinua omaishoitajan jaksaminen?
Jaksamisen, mielenterveyden tai päihteiden käytön puheeksi ottaminen voi tuntua sinusta hankalalta. Vaikeita asioita ei mielellään oteta esiin, koska vastapuolen reaktio pelottaa.
Sinun kannattaa kuitenkin ottaa huolesi puheeksi, sillä vaikeassa tilanteessa olevalla ei aina ole voimia lähteä selvittämään omaa tilannettaan. Moni on jälkikäteen kiitollinen siitä, että joku uskalsi ottaa ikävän asian puheeksi.
Kaikilla ei ole lähellään ihmisiä, joilta saisi tukea ja apua tarvitessaan
Omaishoito voi olla hyvin kuormittavaa. Se voi eristää omaishoitajan muusta yhteiskunnasta. Silloin hän ei enää ehkä kykene hakemaan itse apua.
Myös häpeä ja monenlaiset uskomukset voivat olla avun hakemisen este. Kynnys hakeutua julkisiin palveluihin voi olla korkea, etenkin jos tilanne on jatkunut pitkään vaikeana.
Huolen puheeksi ottaminen on välittämistä
Miten ottaa huoli puheeksi?
Jos tunnet omaishoitajan, josta olet huolissasi, voit yrittää jutella hänen kanssaan mietteistäsi. Omaishoitaja saattaa olla niin hoitoon sidottu, että kahdenkeskisen ajan järjestäminen voi olla hankalaa. Kysy häneltä, milloin olisi hyvä hetki keskustelulle.
Huolesi ei tarvitse olla suuri, jotta voit nostaa toisen jaksamisen esiin. Moni omaishoitaja toivoo, että joskus joku kysyisi hänenkin voinnistaan ja jaksamisestaan.
Hyväksy ja osoita ymmärrystäsi, mikäli toinen ei halua tällä kertaa puhua tai ottaa apuasi vastaan. Olet tehnyt jo paljon, kun olet ilmaissut huolesi ja välittämisesi.
Vinkkejä huolen puheeksi ottamiseen:
- Jos huolesi herää, luota vaistoihisi ja ota asia puheeksi.
- Valitse keskustelulle rauhallinen paikka ja aika
- Pohdi etukäteen, miten aloitat keskustelun
- Kerro omista havainnoistasi ja huolestasi rehellisesti
- Pysy tosiasioissa, älä oleta tai tulkitse
- Voit myös kysyä suoraan, miten voit?
- Puhu kunnioittavasti ja arvostavasti, toisen ajatukset hyväksyen
- Jää kuuntelemaan vastausta, osoita myötätuntoa sanoilla ja eleillä
- Pohtikaa yhdessä ratkaisuja
- Tarjoa apuasi avun järjestämiseen
- Jos toinen ei halua tällä kertaa puhua, voit halutessasi tarjota mahdollisuutta keskusteluun myöhemmin
Lue lisää
- Kun toisesta herää huoli(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (Mieli ry)
- Miten ottaa huoli puheeksi? -keskustelukortti (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (Ehyt ry)