Siirry sisältöön

Hoiva on joukkuelaji 

Omaishoitajat hoidon kumppaneina – reiluutta omaishoitoon 

Näin kuuluttaa Euroopan omaishoitajien päivän kampanja tänä vuonna.  

Jotta yhteispeli ja kumppanuus terveydenhuollossa olisivat ylipäätään mahdollisia, pitää ensin tunnistaa ja nähdä läheis- ja omaishoitotilanteet.  

Omaishoito valitettavasti liian usein tulkitaan pelkästään sopimusomaishoidoksi. Omaiset vastaavat kuitenkin hyvin monissa tilanteissa läheistensä arjessa pärjäämisestä ja myös heidän terveytensä hoitamisesta.  

Omaisilla on tietoa läheisensä voinnista, elämänhistoriasta ja kiinnostuksen kohteista, mikä on tärkeää tietoa ammattilaiselle.

Usein jatkohoito kotona onnistuu juuri läheis- tai omaishoitajan avulla. Entistä suurempi joukko työssäkäyviä hoitaa läheisensä asioita työpäivän lomassa.  

Erityisesti pitkäaikaisessa hoidossa läheisten avulla ja välittämisellä on korvaamaton merkitys.  

Omaishoito ja ammattilaisten antama hoito eivät ole kilpailijoita, vaan vahvasti sidoksissa toisiinsa. Panostukset kotihoitoon, pitkäaikaiseen hoitoon, näkyvät suoraan omaisten arjessa. Tarvitaan siis enemmän siltojen ja yhteistyön rakentamista, jotta hoivajärjestelmästä tulisi parempi kaikille. 

Läheis- ja omaishoitajien rooli on monitahoinen. He antavat hoivaa sosiaali- ja terveydenhuollon kumppaneina, mutta tarvitsevat myös itse hoivatyössään tukea ja palveluja, jotta apua tarvitsevan läheisen asuminen kotona onnistuu. 

Sujuvalla yhteistyöllä ja luottamuksellisella suhteella on merkitystä omaishoitajan omalle jaksamiselle ja hoidettavan hyvinvoinnille.

Yhteistyö tarjoaa ammattilaisille myös mahdollisuuden tukea omaishoitajaa. 

Onnistuneella yhteispelillä omaishoitajien, hoidettavien, terveydenhuollon ammattilaisten sekä laajemmankin yhteisön kanssa luodaan entistä parempia edellytyksiä hoivalle. 

Myös omaishoitajayhdistykset ovat tärkeä nähdä kumppaneina. Yhdistyksillä on arjen kokemuksia ja tietoa alueensa omaishoitajista.  

Teemapäivä nostaa esiin omaishoidon merkityksen hoivan selkärankana.  

Päivän toinen tärkeä iskulause on reiluus. Omaishoitajat tulee nähdä hoidon kumppaneina. He eivät saa jäädä yksin.  

Hyvää Euroopan omaishoitajien päivää 6.10! 

Teemapäivän järjestää Euroopan omaishoidon toimijoiden verkosto Eurocarers jäsenorganisaatioidensa kanssa. 

omaishoitajat.fi/euroopan-omaishoitajien-paiva 

Kuvassa Kaisa Parviainen

Kaisa Parviainen

Kehittämispäällikkö