Eloa ja iloa elämään – vapaaehtoisesti tukena
Vapaaehtoistoiminta omaishoitajien parissa on ollut osa elämääni yli neljännesvuosisadan. En ole vapaaehtoinen velvollisuudesta, vaan mielihalullani. Tehtävät ovat merkityksellisiä niin osallisille kuin minullekin. Olen itse joutunut käymään läpi omaishoitajuuden kiemurat useampaan kertaan.
Kaikki alkoi isäni sairastumisesta Alzheimerin tautiin, jonka myötä ryhdyin tukemaan selkävammaista äitiäni. Siitä lähtien olen ollut aktiivisesti mukana omaishoitajayhdistyksissä eri puolilla Suomea: Joensuussa, Ylä-Savossa ja vuodesta 2014 alkaen Kainuussa.
Vuosien varrella olen ollut tukena myös pikkuveljelleni, joka joutui elämään pysyvän säryn ja liikuntavamman kanssa. Puolisoni kanssa olin hänen äitinsä omaishoitajana kahdeksan vuoden ajan. Nämä kokemukset ovat tehneet vapaaehtoistyöstä omaishoitajien parissa luontevan jatkumon elämälleni.
Nyt olen Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n hallituksen jäsen sekä kulttuuri- ja matkavastaava. Järjestän omaishoitajille matkoja teattereihin, konsertteihin, elokuviin ja lomakohteisiin. Olen myös mukana ohjaamassa OmaisOivan keilaryhmää sekä miesomaishoitajien ryhmää.
Parhaimpia hetkiä vapaaehtoistyössä ovat ehdottomasti ne, kun näen omaishoitajien ilon ja helpotuksen tunteen, kun he saavat hetkeksi irtautua arjestaan ja kokea yhteisön tuen.
Moni on kertonut saaneensa uutta elämäniloa ja voimaantumista.
Osallistujien palaute on ollut rohkaisevaa: moni on kertonut saaneensa uutta elämäniloa ja voimaantumista. Vapaaehtoistyö antaa itsellenikin paljon – se on jatkuvaa oppimista, mistä syystä kutsun itseäni ”elinkautiseen oppimiseen ja kehittymiseen tuomituksi andragoomikoksi”.
Vuosien varrella olen huomannut, kuinka erityisesti miesomaishoitajat ovat tulleet rohkeammin mukaan vertaistoimintaan. Aiemmin he pysyttelivät enemmän taustalla, mutta nykyisin he tuovat avoimemmin esille kokemuksiaan ja vaikeuksiaan.
Tämä on merkittävä muutos, sillä vertaistuki on korvaamatonta jaksamisen kannalta.
Vapaaehtoisena saa itsekin arvokkaita kokemuksia ja uusia näkökulmia elämäänsä.
Minusta vapaaehtoisuus sopii jokaiselle, joka haluaa osallistua ja tuoda iloa omaishoitajien elämään. Tässä toiminnassa toteutuu sanonta ”antaessaan saa” – vapaaehtoisena ei vain auta muita, vaan saa itsekin arvokkaita kokemuksia ja uusia näkökulmia elämäänsä.
Vapaaehtoistyössä on tärkeää olla oma itsensä, kohdata ihmiset avoimesti ja kunnioittavasti sekä huolehtia omasta jaksamisestaan. On hyvä ymmärtää, että kaikkea ei voi ratkaista itse, vaan joskus on parempi ohjata ihmiset ammattiauttajien luo.
Viime vuonna Omaishoitajaliitto myönsi minulle Spektroliitti-ansiomerkin tunnustuksena työstäni omaishoitajien hyväksi. Vaikka tunnustus on hieno asia, suurin palkinto ovat kuitenkin ne hetket, kun näen omaishoitajien saavan elämäniloa arkeensa.
Mottoni onkin: Eloa ja iloa elämään!
Suosittelen kykyjen ja taitojen mukaista toimintaa jokaiselle, joka haluaa lisätä mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä elämäänsä.
Kirjoittaja on vapaaehtoinen sekä koulutus-, kulttuuri- ja sosiaalialan monitoimija
