Vastuu omaishoidon sopimuksista, palkkioista ja palveluista hyvinvointialueille
Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on hyvinvointialueilla ensi vuoden alusta. Kunnilta hyvinvointialueille siirtyy siis vastuu omaishoidon sopimuksista, palkkioista ja palveluista.
Sopimuksen tehneille omaishoitajille voi tulla muutoksia. Joillakin hyvinvointialueilla aiempia sopimuksia irtisanotaan ja uusitaan hyvinvointialueen päättämien linjausten mukaiseksi. Asiasta pitäisi tulla tällöin ilmoitus kunnalta tai hyvinvointialueelta.
Hyvinvointialueet valmistelevat parhaillaan omaishoidon toimintaohjeiden yhtenäistämistä omalla alueellaan.
Joillain hyvinvointialueilla on toiminut aiemmin kuntayhtymä, joka on jo yhtenäistänyt omaishoidon toimintaohjeiden käytännöt, kuten Siun sote Pohjois-Karjalassa ja Soite Keski-Pohjanmaalla. Monilla hyvinvointialueilla yhtenäistäminen on parhaillaan työn alla.
Vuoden 2021 Suomessa oli 50 241 sopimusomaishoitajaa. Sitovassa tilanteessa myös ilman sopimusta oleva omaishoitaja on oikeutettu sosiaalipalveluihin, esimerkiksi vapaapäiviin.
Kunnat ovat tähän saakka vastanneet omaishoidon tuesta määrärahojensa puitteissa noudattaen lakia omaishoidon tuesta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Mikäli tarvitset tietoa oman alueesi omaishoidon palveluista, ole yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen tai hyvinvointialueesi toimijoihin. Verkossa löydät palvelut parhaiten hakemalla: omaishoito + oma kuntasi.
Lue lisää omaishoitajan tuen hakemisesta ja muista palveluista.