Muut taloudelliset tukimuodot
Omaishoidon tuesta ja muiden tukien vaikutuksesta toisiinsa löydät lisää tietoa Omaishoidon tuki -sivukokonaisuudesta
Työttömyyteen ja siihen liittyviin tilanteisiin saa tietoa Työ ja omaishoito -sivuilta
Sosiaaliturvaoppaaseen on koottu järjestöjen toimesta keskeistä tietoa selkeässä muodossa ja sen oheen on koostettu 2021 tarkistuslista keskeisistä tiedoista ja numeroista. Lue lisää Sosiaaliturvaoppaan sivuilta(siirryt toiseen palveluun) ja Sosiaaliturvan tarkistuslistasta(siirryt toiseen palveluun)
Asiakasmaksut
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista voidaan periä maksuja siten kuin asiakasmaksulaissa on säädetty. Omaishoidon tukeen liittyvistä palveluista voidaan periä tulotasoon perustuvia asiakasmaksuja (esim. kotihoidosta ja kotisairaanhoidosta). Hyvinvointialue voi kuitenkin alentaa asiakasmaksuja tai jättää ne perimättä. Asiakasmaksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Uuden asiakasmaksulain mukaan hyvinvointialueiden velvollisuus on tiedottaa asiakasmaksujen alentamisesta ja perimättä jättämisestä, ja maksujen huojennus tulee arvioida ennen toimeentulotuen myöntämistä.
Omaishoitajalla on mahdollisuus neuvotella hoito- ja palvelusuunnitelmaa tehdessään myös asiakasmaksujen perimisestä. Palveluja varten hyvinvointialue voi antaa myös palveluseteleitä.
Lisää tietoa omaishoidosta stm.fi/omaishoito(siirryt toiseen palveluun) ja asiakasmaksuista https://stm.fi/sotehuollon-asiakasmaksu(siirryt toiseen palveluun)
Terveydenhuollon maksukatto
Kunnallisista terveyspalveluista perittävillä asiakasmaksuilla on kalenterivuosittainen maksukatto, joka on 692 euroa (v.2022–2023). Alle 18-vuotiaan käyttämistä palveluista perityt maksut lasketaan yhteen hänen huoltajansa maksujen kanssa. Maksukaton ylittymisen jälkeen siihen sisältyvät avopalvelut ovat pääsääntöisesti maksuttomia käyttäjälleen kalenterivuoden loppuun. Kuitenkin lyhytaikaisesta laitoshoidosta tai laitospalvelusta peritään ns. ylläpitomaksuna enintään 22,80 euroa hoitopäivältä (2022).
Terveydenhuollon maksukattoon lasketaan kalenterivuoden aikana perityt maksut mm. terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkärinpalvelusta, yksilöllisestä fysioterapiasta, poliklinikkakäynnistä, yö- ja päivähoidosta, kuntoutushoidosta sekä lyhytaikaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoidosta. Omaishoitajan lakisääteiseen vapaaseen liittyvää vuorokausimaksua ei lasketa maksukattoon.
Terveydenhuollon maksukatosta Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta(siirryt toiseen palveluun)
Lääkekorvaukset
Kelasta voi hakea korvausta lääkkeistä, perusvoiteista ja ravintovalmisteista, jotka on määrätty reseptillä sairauden hoitoon, ja joille on vahvistettu korvattavuus. Näissä lääkkeissä on 50 euron kalenterivuosikohtainen alkuomavastuu, jonka jälkeen ostetuista valmisteista saa lääkekorvausta. Lasten ja nuorten ei tarvitse maksaa alkuomavastuuta. Lääkekorvauksen saa jo apteekissa esittämällä Kela-kortin. Apteekeissa on myös ajantasainen tieto kertyneestä alkuomavastuusta.
Lääkekustannuksilla on oma kalenterivuosittainen katto, joka on 592,16 euroa (v.2022 ja 2023). Kun lääkekustannuksia on kertynyt maksukattoon oikeuttavaan summaan asti, peritään sen jälkeen vain 2,50 euroa omavastuu lääkettä kohden. Vain ne lääkkeet, joista saa sairausvakuutuskorvauksen, lasketaan mukaan summaan.
Apteekki saa tiedon vuosiomavastuusi ylittymisestä lääkeoston yhteydessä. Saat lisäkorvauksen heti apteekissa eikä sinun tarvitse hakea sitä erikseen Kelasta. Lisätietoja saa apteekeista ja Kelasta.
Lue lisää lääkekatosta Kelan sivuilta(siirryt toiseen palveluun)
Matkakorvaukset
Kela voi korvata matkakuluja julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon, jos matkan syy on sairaus, raskaus, synnytys, koronarokotuksen saaminen tai kuntoutus.
Sairauden tai kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen omavastuuosuus on enintään 25 euroa yhteen suuntaan tehdyltä matkalta. Vuotuinen omavastuu, eli matkakatto, on 300 euroa ja siihen lasketaan sekä omavastuuosuudet että niitä pienemmät kertaluontoiset matkakustannukset.
Korvausta saa edullisimman käytettävissä olevan matkustustavan mukaan, mutta valinnassa otetaan huomioon terveydentila sekä liikenneolot. Kela voi korvata myös omalla autolla tai taksilla tehdyn matkan, jos asiakkaan terveydentila tai puutteelliset liikenneolot sitä edellyttävät. Jos asiakas valitsee hoitopaikkansa terveydenhuoltolain mukaisen valinnan vapauden perusteella, matka korvauksen kohdalla verrataan kuluja ensisijaseen hoitopaikkaan.
Matkustettaessa omalla autolla terveydentilan vuoksi ja matka yhteen suuntaan on yli 100 kilometriä, tarvitaan terveydenhuollon todistus siitä, että korvauksen hakijalla on oikeus oman auton käyttöön.
Terveydentilanteen vuoksi taksia käytettäessä tarvitaan hoitopaikan antama todistus tai terveydenhuollon ammattilaisen soittama tilauspuhelu. Taksimatkaan oikeutetun asiakkaan pitää tilata matka Kelataksin alueellisesta tilausvälityskeskuksesta.
Kela seuraa korvattujen matkojen osalta matkakaton täyttymistä ja välittää tiedon vuosiomavastuun täyttymisestä Kela-taksien tilausvälityskeskukselle, eikä maksua peritä matkasta loppuvuoden aikana. Tarvitaan kuitenkin todistus oikeudesta käyttää taksia.
Jos matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla tai omalla autolla, tulee matkakorvaus hakea jälkikäteen Kelasta kuuden kuukauden kuluessa matkasta.
Lue lisää matkakorvauksista Kelan sivuilta (siirryt toiseen palveluun)
Talous- ja velkaneuvonta
Talousneuvola on matalan kynnyksen palvelu, jossa voit keskustella ilman ajanvarausta arjen raha-asioista. Talousneuvoloilla on palvelua puhelimitse tai toimipaikoissa. Lue lisää talousneuvoloista(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Valtion oikeusaputoimistosta voi saada maksutonta talous- ja velkaneuvontaa. Apua taloudellisiin ongelmiin tarjoaa myös takuusäätiö, joka on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö. Lisätietoa Talous- ja velkaneuvonnan sivuilta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) sekä Takuusäätiön sivuilta(siirryt toiseen palveluun).
Kuluttajansuoja ja puhelinmyyntikiellot
Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilla on tietoa kuluttajansuojasta sekä puhelin- ja verkkomyynnissä. Sivuilta saa tietoa mm. siitä, miten voi ehkäistä ja ratkaista yllättävien myyntitilanteiden aiheuttamia ongelmia.
Lisää tietoa puhelinmyyntikiellon tekemisestä ja suoramarkkinointikiellosta kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta.(siirryt toiseen palveluun)