Tieto tuo rauhaa
Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää, sanotaan Raamatun Saarnaajan kirjassa. Tämä ymmärretään usein niin, että kun ei tiedä kaikkia surullisia tai pelottavia asioita, voi elää onnellisen tietämättömänä. Kieltämättä kadehdin joskus ihmisiä, jotka pystyvät sulkemaan silmänsä ja mielensä ikäviltä totuuksilta. Eivätkä kauheuksissa kieriskely ja vääryyksissä vellominen auta ketään tai mitään. Sairautta ja kuolemaa läheltä seuranneena kuitenkin väitän, että tässä lajissa pelottavakin tieto saattaa rauhoittaa.
Kun mieheni sairausmatka alkoi kauan sitten, minua kiellettiin heti etsimästä tietoa internetistä (silloin käytettiin vielä tuota juhlavaa nimitystä). No, mitä teki tämä toimittaja? Tietenkin etsi tietoa kone sauhuten. Sekä sairaudesta että hoidoista ja niiden vaaroista. Ja kyllä, aluksi kaikki kuulosti niin hirveältä, että henki salpautui. Mutta ensijärkytyksen jälkeen pystyin kysymään sairaalassa oikeita kysymyksiä ja puhumaan asioista itkemättä.
Vanhempieni loppusuoralla huomasin, miten hoitohenkilökunta vältti viimeiseen asti puhumasta kuolemasta. Äitini kohdalla höpötettiin kuntoutumisesta ja kotiutumisesta, vaikka toivoa ei ollut. Vielä kuolinvuoteellaan, kun pitelimme kylmenevää kättä, hoitaja tuli tunkemaan happiviiksiä vainajan nenään. Ilmeisen neuvottomana, koska sairaalassa ei ollut yöllä lääkäriä, joka olisi todennut kuoleman. Olihan se tragikoomista, että me lapset jouduimme vakuuttelemaan, että äiti on kuollut.
Kun itse sairastuin viitisen vuotta sitten, erotin kierrolla kardiologin sanoista vain “äkkikuolema” ja “sydämensiirto”. Ennen kuin ovi sulkeutui, ystävällinen hoitaja sanoi tulevansa kohta takaisin, älä nyt vain googleta. No, seuraavan vartin puhelimen Google lauloi, ja löysin sekä synkkiä ennusteita että rohkaisevia vertaiskokemuksia. Ennen kaikkea paljon tutkittua tietoa. Pääsin kartalle ja pystyin rauhoittumaan.
Tätä kirjoittaessani on puolisolla taas tilanne päällä, ja koska tuli viikonloppu väliin, kesti lähes kolme vuorokautta päästä puheisiin lääkärin kanssa. Hoitajat olivat kiireisiä ja kommunikaatiota vaikeutti myös kielimuuri. Tiesin vain, että vammat olivat henkeä uhkaavia. Kaipasin kipeästi edes lyhyttä keskustelua ammattihenkilön kanssa. Turhaan.
Jos pelottavia asioita sanoo ääneen tarpeeksi monta kertaa, ne eivät olekaan enää niin pelottavia. Kauheus arkipäiväistyy, pimeässä uhkaavat möröt haalistuvat valossa. Pelottavinta ovat tunteet, joille antaa vallan ja joita alkaa pitää totuuksina.
Sir Francis Bacon julisti 400 vuotta sitten, että tieto on valtaa. Hän piti tieteen tavoitteena luonnon hallitsemista. En allekirjoittaisi tätäkään. Kyllä ihminen on suurten asioiden edessä pieni. Sen sijaan sekä omaishoitajana että potilaana uskon, että asiallinen ja riittävän ajoissa saatu tieto tuo mielenrauhaa.
Omaisen arvostava kohtaaminen ei vie kohtuuttomasti aikaa, mutta todennäköisesti antaa suuremman työrauhan myös hoitohenkilökunnalle.
Kirjoittaja on journalisti, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja omaishoitaja, jonka omaishoitajuus päättyi pian tämän kirjoituksen jälkeen.
Kirjoitus on julkaistu Lähellä-lehdessä 3/2024
