Sankariviitta voi yksin olla raskas kantaa
Kutsun kotiamme hullunkuriseksi kommuuniksi: Vanhassa rintamamiestalossa asuu lisäkseni “karvainen perintömaljakkoni” eli pyreneittenpaimenkoira Reta sekä 96-vuotias isäni.
Minusta tuli omaishoitaja vuonna 2019, sopimusomaishoitaja vuotta myöhemmin. Olen iäkkäiden vanhempieni kuopus, ja äitini sairastuessa muutin lapsuudenkotiini pitämään huolta arjen sujuvuudesta. Äitini menehdyttyä jäin asumaan isäni kaveriksi lapsuudenkotiini.
Omaishoidosta puhuttaessa nostetaan usein esille joko sankaritarinoita tai työn suunnatonta raskautta.
Omaishoito on ennen kaikkea arkea.
Molemmat puolet on varmasti totta, mutta oman kokemukseni mukaan omaishoito on arkea. Käytännön työtä, joka vaatii aikaa, voimavaroja, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea jatkuvaa järjestelyä. Minulla on siskoni kanssa yhteinen sähköinen kalenteri, jossa on omat värikoodit meille kaikille. Ilman tätä kalenteria oma arkeni olisi kaaos.
Olen aika monessa marginaalissa. Työikäisiä omaishoitajia on vielä vähemmistö, koska toistaiseksi isompi osa omaishoitajista on jo eläkkeellä, ja meistä työikäisistä moni hoitaa lastaan tai puolisoaan. Lisäksi kuulun siihen pieneen ryhmään, jolla on omaishoitosopimus hyvinvointialueen kanssa.
Yksi asia tekee minusta kuitenkin todella erikoisen, käytän kaikki minulle myönnetyt vapaapäivät.
Omat vapaani olen järjestänyt omaishoidon alusta saakka sisarusteni ja ystävieni tuella. Me kaikki tarvitsemme omaa aikaa, hengähdyshetkiä, eikä niitä ole, jos viettää jokaisen vuorokauden tunnin hoidettavansa kanssa.
Olen alusta asti asettanut ehdoksi, että minulla tulee olla kesällä kahden viikon kesäloma.
Silloin lähden koirani kanssa seikkailemaan Etelä-Suomeen ystävieni luo, ja sisarukseni saavat järjestää isän hoidon miten parhaaksi näkevät. Ymmärrän olevani tässä etuoikeutettu moneen muuhun omaishoitajaan nähden.
Tämä kaikki muistuttaa siitä, kuinka monimuotoista omaishoitajien todellisuus on – ja että jokaisella meistä on erilaiset lähtökohdat ja tarpeet. Siksi haluan erityisesti korostaa sitä, kuinka tärkeää on, että palvelut tulevat oikeaan aikaan. Jos apua ja tukea joutuu odottamaan liian pitkään, sekä omaishoitaja että hoidettava kuormittuvat kohtuuttomasti.
Tukipalveluiden on oltava riittäviä ja niiden käytön tulee olla sujuvaa ja joustavaa. Mikä sopii meidän perheellemme ei välttämättä ole lainkaan oikea ratkaisu jollekin toiselle.
Joustoa tarvitaan muuallakin. Minulla on ollut onni kohdata ymmärtävä työnantaja, jonka ansiosta voin yhdistää työn ja omaishoitajuuden.
Voin tehdä töitä etänä kotoa ja lähteä tarvittaessa kesken zoom-kokouksen tarkistamaan, jos alakerrassa kolisee.
Tänä kesänä otin isän mukaani kuoroleirille, koska oli helpompaa järjestää hoitaja koiralle kuin isälle.
Kuoroleirin järjestäjät suhtautuivat tähän ymmärtäväisesti ja huolehtivat esteettömästä majoituksesta.
Joustojen lisäksi pitää puhua avoimesti siitä, millaista tukea omaishoitajat tarvitsevat. Me tarvitsemme konkreettista apua arjessa ja tarvitsemme myös niitä vapaita. Moni omaishoitaja on ehkä haluamattaankin jonkinlainen näkymätön sankari, mutta sankariviitta voi olla yksin raskas kantaa, jos tarvittavaa tukea ei saa.
Hoiva ei voi olla vain yksilön asia – se on myös yhteisön ja yhteiskunnan asia. Työikäisten omaishoitajien tilanne on erityisen herkkä, sillä me tasapainottelemme oman työuramme, perhe-elämämme ja hoivavastuumme välillä.
Tarvitaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat omaishoitajien jaksamisen ilman, että meidän täytyy luopua unelmistamme tai hyvinvoinnistamme.
Minulle on ollut aina tärkeää olla vaikuttamassa asioihin, niinpä hakeuduin ensin paikallisyhdistyksemme hallitukseen, ja kohta vuoden ajan olen ollut myös oppimassa valtakunnallisen Omaishoitajaliiton hallituksen toimintaa.
Me kaikki omaishoitajat voisimme heittää ne meille puetut raskaat sankariviitat ja sädekehät nurkkaan.
Me kaikki omaishoitajat voisimme heittää ne meille puetut raskaat sankariviitat ja sädekehät nurkkaan, ja muistuttaa itseämme ja toisiamme siitä, että mekin olemme ensisijaisesti ihmisiä, emme hoitajia.
Meillä on oikeus vaatia, että arkemme on muutakin kuin selviämistä. Edesmennyt äitini sanoi aina, että ensin pitää opetella pitämään huolta itsestään, koska muuten ei jaksa myöskään pitää huolta kenestäkään muusta.
Pidetään yhdessä huolta niin itsestämme kuin toisistammekin. Omaishoitoyhteisö antaa meille voimaa jaksaa. Lämpimät kiitokset teille kaikille.
Yhdessä olemme enemmän.
Blogi on lyhennelmä omaishoitaja Petra Raudaskosken Omaishoitajien viikon pääjuhlassa Rovaniemellä 28.11.2024 pitämästä puheesta.
