Omaishoitajille kasataan nyt liikaa kuormaa
Omaishoitajille on kasattu yhä enemmän vastuuta monesta suunnasta, mutta tukea ei ole lisätty samassa suhteessa, ja koko omaishoitojärjestelmän kantavuus on testissä. Jos omaishoitoon ei panosteta, läheiset eivät ota enää hoivavastuuta, kirjoittaa Omaishoitajaliiton Itä-Suomen aluevastaava Kukka-Maaria Maunula mielipidekirjoituksessaan Savon Sanomissa.(siirryt toiseen palveluun)
Omaishoitajat kannattelevat hoivakuormaa julkisen sektorin kanssa. Ympärivuorokautista hoitoa vähennetään hallitusohjelman mukaisesti ja myös muita palveluita karsitaan hyvinvointialueiden säästötoimien seurauksena. Vastuuta siirretään yhä enemmän omaishoitajille ja hoivaa tarvitsevia läheisiä pyritään pitämään viimeiseen asti kotona. Samaan aikaan määrärahoja kohdennetaan liian vähän omaishoitoon.
Omaishoitajien jaksamiseen ja hyvinvointiin, hoivan laatuun ja oikeuteen inhimilliseen elämään tulee panostaa. Avunhuuto näyttää jäävän kustannuslaskennan jalkoihin. Pitäisi todistaa, miksi omaishoitoon kannattaa satsata. Omaishoidon edullisuutta suhteessa muihin hoivan järjestämistapoihin on kuitenkin tuotu esille vuosikymmenet.
Hoivapalveluiden toimimattomuus tai niiden puute aiheuttaa myös kustannuksia. Kun työikäiset omaishoitajat huolehtivat vanhemmistaan, puolisoistaan tai alaikäisistä lapsistaan, eivätkä palvelut ansiotyön kanssa kohtaa, pakottaa tämä jäämään kotiin hoitamaan läheistään tukien varaan. Jo nyt yli sadalla tuhannella on päivittäinen huolenpitovastuu eri kotitaloudessa asuvasta läheisestä (Sutela ym. 2019)(siirryt toiseen palveluun).
”Hoitaahan ne muutenkin”. Kukaan ei sano asiaa ääneen, mutta silti ajatus tömistelee elefanttina olohuoneessa.
Tällä tavoin kustannuksista pystytään lyhyellä tähtäimellä säästämään, mutta kynttilä palaa molemmista päistä. Omaishoitojärjestelmän kantavuutta testataan koko ajan enemmän ja enemmän.
Omaishoitajat eivät voi lakkoilla, sillä kuka jättäisi läheisensä hoitamatta? Kenenkään ei ole kuitenkaan pakko ryhtyä omaishoitajaksi, pois lukien omasta alaikäisestä lapsesta huolehtimisen velvollisuus. Suomalaisista 350 000 on pääasiallisessa vastuussa läheisensä huolenpidosta, mutta virallisen sopimuksen on tehnyt vain 50 000 omaishoitajaa (KOHO 2014, Sotkanet)(siirryt toiseen palveluun).
Jos kaikki omaishoitajat ilmoittaisivat, että hoivavastuu siirtyy kahden kuukauden jälkeen hyvinvointialueelle, hyvinvointialue olisi tietysti kriisissä. Kotihoidon työntekijät eivät näytä riittävän nykyisiinkään asiakasmääriin. En tätä siirtoa tietenkään kannata, sillä työntekijät ovat jo nyt kohtuuttoman hoivakuorman alla – omaishoitajien tavoin.
Painetta omaishoitajaksi ryhtymisestä tulee useasta suunnasta. Tätä osoittavat niin Orpon hallitusohjelman linjaukset kuin hyvinvointialueiden laatimat suunnitelmat. Omaishoidon tulisi kuitenkin olla houkuttelevaa. Tähän tarvitaan rahaa, palveluita omaishoidon tueksi ja yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa. Monet kysyvät kannattaako sopimusta tehdä. Pelko sopimusomaishoitajan statuksen ottamisesta ja velvollisuuksien sekä vastuun kanssa yksin jäämisestä ei houkuttele.
Omaishoitoa koskevassa lainsäädännössä on tapahtunut vuosien aikana kehitystä. Sopimuksen tehneet omaishoitajat ovat saaneet esimerkiksi palkkion, vapaapäivät, tapaturmavakuutuksen, eläketurvan, hyvinvointi- ja terveystarkastukset ja valmennukset. Myös muille kuin sopimusomaishoitajille on säädetty oikeuksia kuten sosiaalihuoltolain mukaiset vapaat sekä työsopimuslakiin useita muutoksia. Toivottavasti hyvä kehityssuunta ei katkea, sillä paljon on vielä tehtävää.
Kaikki omaishoitajat eivät tarvitse palvelujärjestelmän apua ja hoitavat läheisensä muutenkin, kuten päättäjät varmasti toivovat. Tähän ei kuitenkaan kannata tuudittautua, sillä jos omaishoitoon ei panosteta, läheiset eivät ota hoivavastuuta.
