Omaishoitajien viikon valtakunnallisessa juhlassa lämmin tunnelma
Rovaniemen Santa Claus -hotelliin kerääntyi 120 osallistujaa juhlistamaan omaishoitajien viikon juhlaa torstaina 28.11. Osallistuja oli myös etäyhteyksien äärellä.
Omaishoidolla on kasvava merkitys
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kiitti valtiovallan tervehdyksessään omaishoitajia. “Työ jota teette päivittäin, on yhteiskuntamme tukipilari ja osoitus ihmisten välisestä huolenpidosta ja vastuusta.”
Omaishoitajaliiton puheenjohtaja Sari Raassina korosti juhlapuheessaan läheis- ja omaishoidon kasvavaa merkitystä ja toi esiin omaishoidon haasteita. Raassina kiitti myös omaishoitoyhteisön vapaaehtoisia ja työntekijöitä kuluneesta kuudesta vuodestaan puheenjohtajakaudellaan ja sanoi jatkavansa omaishoidon puolesta.
Lapin hyvinvointialueen sosiaalijohtaja Liisa Niiranen kertoi omaishoidosta alueella. Laphan hyvinvointialue ei ole halunnut tehdä säästöjä omaishoidon tuen palkkioista, vaan tänä vuonna kaikki kriteerit täyttäneet ovat saaneet omaishoidon tuen. Hyvinvointialueen taloudellinen tilanne on kuitenkin tiukka ja kehitettävää omaishoidon alueella riittää.
Työikäisen omaishoitajan kokemuspuheenvuorossa Petra Raudaskoski kannusti omaishoitajia itsestään huolehtimiseen. “Omaishoitajaviikon kunniaksi me kaikki omaishoitajat voisimme heittää ne meille puetut raskaat sankarinviitat ja sädekehät nurkkaan, ja muistuttaa itseämme ja toisiamme siitä, että mekin olemme ensisijaisesti ihmisiä, emme hoitajia.” Sairastumisen vuoksi puheen luki hänen ystävänsä Paula Miettinen.
Pohjoista tunnelmaa
“Omaishoitoyhteisö lähelläsi ja tukenasi” -video sai juhlassa ensi-iltansa. Video esittelee omaishoitajille suunnattua yhteisöllistä virkistystoimintaa, joka houkuttelee osallistujia jopa pitkien välimatkojen takaa. Videon ovat tuottaneet yhteistyössä Napapiirin omaishoitajayhdistys ja Omaishoitajaliitto. Video on nähtävillä YouTubessa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Juhlakahvien aikana näytetiin Seija Sipolan upeita valokuvia Lapin luonnosta. Juhlassa soivat Harry Ylisaukko-ojan musisoimana Lapin sävelet.
Omaishoitoinnovaatiotunnustus
Omaishoitajaliiton puheenjohtaja Sari Raassina julkisti vuoden 2024 omaishoitoinnovaatio-tunnustuksen saajat: Lahden Pelicans ja Nilsiän pussihousukerho. Molemmat ovat nostaneet esimerkillisesti omaishoitoa suuren yleisön tietoon urheilun ja kulttuurin kautta sekä tukeneet ansiokkaasti omaishoitajien hyvinvoinnin edistämistä. Omaishoitajaliitto toivoo, että nämä esimerkit innostavat myös muita yrityksiä ja toimijoita kantamaan sosiaalista vastuuta omaishoitajien tukemiseksi.
Vapaaehtoistyön juhlaa
Vapaaehtoistyö oli juhlassa merkittävästi esillä mm. Napapiirin Omaishoitajien vapaaehtoiset Leila Ylikulppi ja Raili Tervo kertoivat kokemuksistaan ja kehottivat kaikkia uskaltamaan lähteä kotoa tapaamaan ihmisiä.
Taukopirtin vapaaehtoiset innostivat yhteislauluun sanoin: Ei Taukopirtin veroista vaan heti löydykään, kun siellä tapaa toisia ja syödäkin saa. Monenlaista touhua ja hauskaa ohjelmaa, niistä kertyy iloa ja hyvää tunnelmaa.
Juhlan juontajana toimi Napapiirin omaishoitajayhdistyksen vapaaehtoinen Reima Möykky.
Kiitos kaikille upeasta juhlasta!
Juhla järjestettiin yhteistyössä Omaishoitajaliiton ja Lapin alueen omaishoitajayhdistysten kanssa: Inarin Omaishoitajat ja Läheiset ry, Länsi-Pohjan omaishoitajat ry, Napapiirin Omaishoitajat ry sekä Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry.
Lisätiedot: Liisa Riekkinen