Ajankohtaista verkostossa
Toiminta 2024
Kannaotto: Läheiset leikkausten puristuksissa
Suomen omaishoidon verkosto haluaa omaishoitajien viikolla 25.11.-1.12.2024 tuoda esille omaishoitoperheiden tukalan aseman leikkausten keskellä.
Omaishoitajat ansaitsevat arvostusta, tukea tärkeään tehtäväänsä ja mahdollisuuden elää myös omaa elämäänsä. Omaishoito ei saa johtaa taloudelliseen ahdinkoon eikä omaishoitajaa tule jättää yksin ilman riittäviä palveluja.
Omaishoito hyvinvointialueilla -webinaari
Keskiviikkona 14.2.2024 klo 13–15 tapaaminen verkossa
Tilaisuudessa esitellään Omaishoitajaliiton jäsenjärjestöille tekemän kyselyn antamaa tilannekuvaa hyvinvointialueilta. Keskustellaan kokemuksista ja käytännöistä. Tuodaan esille hyviä esimerkkejä ja kehityskohteita.
Tämä JärjestöAvain-tilaisuus on tarkoitettu yhdistystoimijoille eri järjestöistä, omaishoidon parissa työskenteleville ammattilaisille sekä päättäjille. Tarkempi ohjelma päivitetään tapahtuman sivuille(avautuu uuteen ikkunaan).
Ilmoittautuminen lomakkeen kautta(siirryt toiseen palveluun) 12.2.2024 mennessä.
Toiminta 2023
Verkostolla on vuoden teemana omaishoitajien kohtaaminen ja ikääntyminen. Verkoston tiedotteet löytyvät Materiaalit-sivulta(avautuu uuteen ikkunaan).
Omaishoitajien viikko
Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietetään 27.11.–3.12. Viikon käynnistää omaishoitajien kirkkopyhä sunnuntaina 26.11.
Suomen omaishoidon verkosto tuo viikolla esille omaishoitajien moninaisuutta, järjestöjen tarjoamaa tukea, ja omaishoitajien tervehdysvideoilla kerrotaan, millaisista asioista omaishoitajat saavat voimavaroja.
Verkoston järjestöt tarjoavat omaishoitajille ja läheisille vertaisryhmiä, tukea ja tietoa sekä virkistyshetkiä. Verkosto vaikuttaa yhdessä omaishoidon kehittämiseksi.
Järjestöilla on ympäri Suomea tapahtumia viikon aikana. Muun muassa verkosto järjestää seminaarin, Omaishoitajaliiton jäsenyhdistysten tapahtumat on koottu teemaviikon sivulle, Helsingin muistiyhdistys järjestää keskusteluillan(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) omaishoidosta Pirkko Lahden ja Hanna Jensenin kanssa.
Omaishoitajien tervehdysvideot:
Pekka Heikkisen video(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) vaimonsa ja autistisen poikansa omaishoitaja
Jutan video(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) nepsy-kirjolla olevan poikansa omaishoitaja
Eero-Veikon video(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) vaimonsa omaishoitaja ja yhdistysaktiivi
Turvallinen ikääntyminen omaishoitoperheissä -seminaari 28.11.
Tervetuloa omaishoitajien viikolla 28.11. Suomen omaishoidon verkoston ja Vanhustyön keskusliiton järjestämään seminaariin, jota voi seurata myös etänä.
Kaikille avoin seminaari on hyödyllinen omaishoitajien parissa toimiville ammattilaisille ja järjestötoimijoille sekä omaishoitotilanteessa oleville.
Aika: 28.11. klo 13-16
Paikka: etänä seuranta mahdollista ja seminaari Helsingissä, Töölön kirjaston Mika Waltari-salissa, Topeliuksenkatu 6
Ohjelma ja ilmoittautumien tapahtuman sivuilta(avautuu uuteen ikkunaan)
22.8. Apua auttamiseen ja vauhtia vaikuttamiseen -webinaari
Tiistaina 22.8.2023 klo 12.30-15, verkossa Teamsilla
Aiheina ovat omaishoidon hyväksi vaikuttaminen hyvinvointialueilla ja työikäisten tukeminen. Yhdistykset antavat hyviä esimerkkejä vaikuttamistyöstään, ja käsittelemme läheistään hoitavien työikäisten tilannekuvaa ja esittelemme työkaluja heidän auttamisekseen.
Omaishoitajaliitto ja Suomen omaishoidon verkosto järjestävät koulutukseen ovat tervetulleita kaikki omaishoitajia kohtaavat järjestötoimijat ja ammattilaiset.
Ohjelma ja lisätiedot(avautuu uuteen ikkunaan)
10.5. Webinaari: Omaishoitajan tukena – työkaluja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen
Webinaari 10.5. klo 9-11:30.
Miten ammattilainen voi ottaa mielen hyvinvoinnin puheeksi ja tukea omaishoitajan voimavaroja? Kuinka auttaa käsittelemään luopumiseen liittyviä tunteita? Mielen hyvinvointi on voimavara, joka tukee arjessa jaksamista ja tyytyväisyyttä elämään sekä auttaa myös kohtaamaan muutostilanteita ja menetyksiä
Maksuttoman webinaarin järjestävät yhteistyössä Suomen omaishoidon verkosto ja Kuinka jaksat omaishoitaja-hanke.
Lisää tietoa tapahtuman sivuilta(avautuu uuteen ikkunaan) ja ilmoittautuminen linkin kautta 8.5. mennessä.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
30.5. Verkoston yhteyshenkilöiden tapaaminen
Verkoston yhteyshenkilöt tapaavat 30.5. iltapäivällä Helsingissä Cafe Violassa. Tapaamisen jälkeen
on mahdollisuus käydä kävelyllä Kaisaniemen kasvistieteellisessä puutarhassa. Yhteyshenkilöille
lähetetään lisää tietoa sähköpostitse.
16.2.2023 VerkostoAvain – Yhdessä omaishoitoa edistämässä.
Aiheina eduskuntavaaleissa vaikuttaminen ja omaishoitajien vapaiden edistäminen. Tilaisuus on tarkoitettu verkostojärjestöjen yhdistystoimijoille ja työntekijöille ja alueellisten verkostojen edustajille, sekä omaishoidon parissa työskenteleville ammattilaisille. Lisää tietoa tapahtuman sivulta(siirryt toiseen palveluun).
Tapahtuman esitysten diat löytyvät verkoston Materiaalit-sivulta.
16.2. Omaishoitajien vapaat –video julkaistiin!
Suomen omaishoidon verkoston helmikuussa 2023 julkaistu video. Videolla kerrotaan perusasioita omaishoitajein lakisääteisistä vapaista ja eriyisesti perhehoidon ja lomituksen muodoista. Kiitos kaikille videolla esiintyville ja yhteistyöstä Perhehoitoliitolle ja Kehitysvammaistan Palvelusäätiölle.
30.3. Leijonaemojen Tassutorstaissa aiheena omaishoito lapsiperheissä
Tervetuloa erityislasten vanhemmat sekä heidän kanssaan työskentelevät mukaan Leijonaemojen tassutorstain verkkoluennoille.
Torstaina 30.3. klo 17.00 tassutorstain verkkoluennolla keskustellaan omaishoidosta ja omaishoidon tuen käytännöistä erityisesti lapsiperheiden kannalta. Keskustelua aiheesta Omaishoitoliiton suunnittelijan Pilvi Nummelinin alustuksen jälkeen. Lue lisää Leijonaemojen sivuilta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja ilmoittautu mukaan(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Toiminta 2022
Tiivistetysti syksy 2022 verkostossa
- Monikulttuuristen omaishoitoperheiden tukemisen materiaaleja on koottu verkoston sivuille ja teematiedotteeseen (PDF)
- Omaishoito neurokirjon perheissä -webinaari 4.10.2022 klo 13-15.
- 6.10. vietetään Euroopan omaishoitajien päivää ja verkostolla on yhteistä viestintää
- Suomen omaishoidon verkoston vuosikokous ja hybridinä toteutettava Omaishoitajien kohtaaminen -seminaari 2.11.
- Omaishoitajien viikkoa vietetään 21.-27.11.2022
Tapahtumat
Omaishoito neurokirjon perheissä -webinaari
4.10.2022 klo 13-15. Tapahtuma toteuttaa yhteistyössä Autismiliitto, ADHD-liitto ja Omaishoitajaliitto. Webinaari on tarkoitettu perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisilla ja omaisille. Verkoston sivuilta lisätietoa tapahtumasta ja ilmoittautuminen(siirryt toiseen palveluun).
Omaishoitajien kohtaaminen -seminaari
Suomen omaishoidon verkoston vuosikokous ja hybridinä toteutettava seminaari pidetään 2.11.2022 Helsingissä 13-16. Seminaarin teemana on omaishoitoperheiden asiakaskohtaaminen. Lisätietoa tapahtumasta ja ilmoittautuminen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Suomen omaishoidon verkoston seminaarin teemana on omaishoitajien asiakaskohtaaminen. Ohjelmassa käsitellään miten omaishoitajat tulevat kohdatuksi, ja mitkä ovat hyviä kokemuksia ja käytäntöjä omaisten kanssa toimimisessa. Seminaari on tarkoitettu erityisesti omaishoidon parissa työskenteleville järjestöjen toimijoille ja kuntien työntekijöille. Seminaari on avoin omaishoitajille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Puhujina paikan päällä on järjestöjen ja sosiaalialan asiantuntijoita ja kokemustoimijoita.
AlueAvain 27.4.2022 Päin perhettä – Tuetaan monikerroksellisten haasteiden kanssa eläviä omaishoitoperheitä
Ke 27.4.klo 12.00–15.00 verkossa Teamsin välityksellä. Koulutuksessa keskustellaan monikerroksisten haasteiden kanssa painivien omaishoitoperheiden tilanteista, etsitään ratkaisuja ja jaetaan hyviä käytäntöjä. Aiheina mm. miten tukea maahanmuuttajaperheitä, miten huomioida monimuotoisia perheitä ja järjestöjen tuesta Ukrainan tilanteessa.
Puhujina Monimuotoiset perheet verkostosta, Suomen Punaisesta Rististä ja FinFamilta.
Tilaisuus on tarkoitettu Omaishoitajaliiton ja Suomen omaishoidon verkostojärjestöjen yhdistystoimijoille ja työntekijöille.
Miniwebinaari 29.3.2022 hyvistä käytännöistä:
Elämänote-ohjelma ja VALLI ry
Tervetuloa 29.3. klo 13-14.30 miniwebinaariin, jossa kuulemme Elämänote-ohjelman(siirryt toiseen palveluun) hankkeiden myötä luoduista materiaaleista ja toimintamalleista, joista on omaishoitajille ja yhdistyksille iloa ja hyötyä. Puhumassa myös Vanhus- ja lähimmäispalveluiden VALLI ry:n toiminnanjohtaja Virpi Dufva.
Työssäkäyvät omaishoitajat aiheena Pähkinänsärkijät-verkoston tapaamisessa 17.3.2022
Helsingissä järjestetään Pähkinänsärkijät-verkoston tapaaminen ja iltapäivällä aiheena on työelämän ja omaishoidon yhdistäminen. Verkostojärjestöt ovat tervetulleita mukaan. Aiheen esittelyä voi ilmoittautua mukaan seuraamaan etänä puolesta päivästä alkaen tai tulla mukaan koko iltapäiväksi aiheen työstöön ja verkostoitumaan. Lisätietoa Pähkinänsärkijät-verkostosta(siirryt toiseen palveluun)
VerkostoAvain 16.2.2022 Materiaaleja hyvinvointialueilla vaikuttamiseen
Etätapahtuman teemana on vaikuttaminen hyvinvointialueilla. VerkostoAvain-etäkoulutuksessa 16.2. kuultiin erinomaisia esimerkkejä yhdistysten tekemästä vaikuttamistyöstä hyvinvointialueilla, omaishoitokeskusten perustamisesta ja omaisten huomioimisesta palvelupoluissa.
Vaikuttamistyö ja viestintä
Verkosto kokoaa yhteen tiedotteiksi ajankohtaista tietoa omaishoidosta ja järjestöjen tarjoamasta tuesta noin kuusi kertaa vuoden aikana. Verkoston tiedotteet löytyvät materiaalit-sivulta.
Euroopan omaishoitajien päivä 6.10.2022
Verkosto tekee viestintäyhteistyötä. Omaishoitojärjestöt vaativat toimia sukupuolten tasa–arvon edistämiseksi ja kampanjoivat miesten ja naisten välisestä tasa–
arvosta omais– ja läheishoidossa. Tasa–arvon saavuttaminen edellyttää hoivan laajempaa tarkastelua ja hoivavastuun uudelleenjakoa. Teemapäivän järjestää Euroopan omaishoidon toimijoiden verkosto Eurocarers, jonka jäsen Suomen omaishoidon verkosto on.
Sosiaalisessa mediassa teemapäivä näkyy aihetunnisteilla #CarersDay_EU, #WeAreCarers_EU ja #EuroopanOmaishoitajienPäivä. Lisää tietoa ja materiaalit hyödynnettäväksi Eurocarers–verkoston verkkosivuilta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Samana päivänä teemaa käsitellään etänä järjestettävässä JärjestöAvain-koulutuksessa 6.10. klo 12-15. Etäkoulutus on yhdistystoimijoille ja työntekijöille tarkoitettu ja lisää tietoa saa tapahtuman ohjelmasta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Omaishoitajien viikko marraskuussa
Valtakunnallinen omaishoitajien viikkoa vietetään 20.-27.11.2022. Viikko on vuosittain järjestettävä teemaviikko, jonka avulla nostetaan esiin omaishoitoasioita ja omaishoitajien ääntä. Teemaviikkoa on vietetty vuodesta 2003.
Verkoston jäsenet tuovat esille omaishoitoa viikon aikana sosiaalisessa mediassa omasta näkökulmastaan tuoden esille erityisesti omaishoidon moninaisuutta ja työssäkäyvien omaishoitajien tuen tarpeita.
Kannanotto
Omaishoidon tuki tarvitsee remontin!
Omaishoidon verkoston kannanotto THL:n kansallisista omaishoidon tuen myöntämisperusteista 23.9.2022
Suomen omaishoidon verkosto vaatii, että omaishoidon lainsäädäntöä uudistetaan ja että omaishoidon tuen palkkioita korotetaan riittävästi. Omaishoidon kehittäminen on keskeinen tehtävä eduskunnassa seuraavalla hallituskaudella.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt selvityksen ja ehdotuksen omaishoidon tuen kansallisista myöntämisperusteista. Tällä hetkellä kunnilla – ja jatkossa hyvinvointialueilla – on vapaus lain puitteissa määritellä kriteerit omaishoidon tuen saamiseksi. Tämä aiheuttaa paljon alueellista epätasa-arvoa siinä, ketkä saavat omaishoidon tukea ja minkä tasoisena.
Verkosto kiittää, että kansallisista omaishoidon myöntämisperusteita on nyt tehty uudet suositukset. Seuraamalla niitä hyvinvointialueilla jatkossa enemmän omaishoitajia pääsisi tuen piiriin. Uusissa suosituksissa on myös paremmin huomioitu työssäkäyvät omaishoitajat ja psyykkisesti sairastuneiden läheiset.
Tuen taso on ehdotuksessa kuitenkin riittämätön etenkin ylimmässä palkkioluokassa, eikä suosituksessa huomioida riittävästi hoidon vaativuutta. Lakia pitäisi muuttaa niin, että myöntämiskriteerien täyttyessä tuen saaminen olisi lakisääteinen oikeus. Kuitenkin omaishoitajaksi sitoutumisen pitää perustua vapaaehtoisuuteen.
Väestön ikääntyessä yhä useampi on omaishoitotilanteessa elämässään. Omaishoito koskee myös suurta osaa työssäkäyviä ihmisiä ja lapsiperheitä. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä läheistensä hyväksi, ja saman hoidon järjestäminen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluina maksaisi moninkertaisesti. Omaishoitajien hyvinvoinnin seuraamiseen ja tukemiseen tuleekin kiinnittää uudistuksessa erityistä huomiota. Omaishoitajat ansaitsevat parempaa tukea ja huomioimista, ja se on kaikkien etu.
Lisätietoa: THL: n selvitys omaishoidon tuen kansallisista myöntämisperusteista ja tuen sisällöstä(siirryt toiseen palveluun).
Suomen omaishoidon verkoston puheenjohtaja Jonna Skand