Kirsi

“Äiti on sairastanut Parkinsonin tautia 23 vuotta. Hän asuu Vantaalla, minä Hämeenlinnassa. Käyn äidin luona pari kertaa viikossa, ajan sen sata kilometriä suuntaansa. Siihen menee käytännössä koko päivä.

Olen yrittäjä, joten voin säädellä omia aikataulujani melko joustavasti, mutta totta kai ne päivät ovat töistä pois. Jos palkkaan sijaisen siksi ajaksi, kun hoidan äitiä, se on toki elannosta pois. Olen minä kyllä monta kertaa tehnyt töitä äidin keittiönpöydän ääressä.

Tähän asti äiti on pärjännyt hyvin kotona. Hän on sinnitellyt pitkään tosi hienosti. Mutta koska kyseessä on etenevä sairaus, hänen tilansa heikkenee vääjäämättä. Nyt se alkaa näkyä, ja koronapandemia on huonontanut tilannetta.

Jatkuva huoli omaisesta

Hänen luonaan käy nyt kotihoito kaksi kertaa päivässä. Se helpottaa elämääni, koska tiedän, että joku katsoo päivittäin hänen peräänsä. Mutta ei se huolta ole poistanut, se on koko ajan mielessä. Soittelemme monta kertaa päivässä, ja jos äiti ei vastaa puhelimeen, ensimmäiseksi tulee tietysti mieleen, onko hän kaatunut tai lähtenyt kotoa eikä löydä takaisin.

Minulla ei ole virallista omaishoitajan statusta. En ole nähnyt, että minulla yrittäjänä olisi mahdollisuuksia saada mitään tukia. Valtakirjalla hoidan äidin pankkiasiat, apteekit, lääkärikäynnit ja muut käytännön asiat.

Työn ja hoivan yhdistäminen on kuormittavaa sekä henkisesti että fyysisesti. Siksi olisi erittäin tärkeää, että työnantajat mahdollistaisivat sen työntekijöilleen mahdollisimman joustavasti.

Asioista puhuttava avoimesti

Koen, että julkisuudessa meistä työssäkäyvistä omaishoitajista puhutaan tosi vähän. Lasten hoitaminen on yleensä mahdollistettu hienosti, mutta meillä on valtava määrä työikäisiä, jotka oman työn ja perheen ohessa hoitavat myös omia vanhempiaan. Toivoisin, että tätä tuotaisiin enemmän esille.

Samaan aikaan meillä työnantajilla on loistava mahdollisuus mahdollistaa tämä omille työntekijöillemme. Kannustan työnantajia kertomaan oma-aloitteisesti, että joustoa kyllä löytyy. Voi tehdä etätöitä, lyhyempää työviikkoa, töitä voi järjestellä uudelleen ja niin edelleen. Usein kyse on kuitenkin vain lyhyestä ajanjaksosta elämässä.

Jos asioista puhutaan avoimesti, se helpottaa työntekijän painetta valtavasti. Ratkaisut kyllä löytyvät, jos vaan tahtoa on. Itse haluan mahdollistaa myös sen, että meidän työntekijät voivat hoitaa läheisiään muutaman päivän palkallisesti. Kaipaan myös tähän julkista keskustelua siitä, mikä olisi yleisesti hyväksytty käytäntö.

Jokainen meistä tarvitsee apua jossain vaiheessa elämää. Tämä olisi hyvä muistaa.”