Miltä näyttää sosiaalisesti kestävä ja turvallinen yhteiskunta tulevaisuudessa?
Koronakriisi. Ukrainan sota. Energiakriisi. Inflaatiokierre. Konkurssikierre. Ilmastokriisi ja luontokato. Lähi-idän kriisi. Sotekriisi. Hoivakriisi.
Elämme huolestuttavia aikoja. Tulipalojen sammuttamisen lisäksi meidän pitäisi ratkoa myös ihmiskuntaa uhkaavia hitaita kriisejä.
On tärkeää, että paineen alla pidämme kiinni periaatteista, jotka ovat muovanneet yhteiskuntaamme. Näitä ovat muun muassa ajatus siitä, että jokaisesta pidetään huolta ja vallankäytölle asetetaan rajat. Muutoin on vaarana, että demokratia muuttuu enemmistön tyranniaksi, jossa elämäntilanteidemme monimuotoisuus jää paitsioon ja yksilö ahdinkoon.
Kriisien ristipaineessa ihmisten hyvinvointiin, yhdenvertaisuuteen ja jopa toimeentuloon liittyvät kysymykset voivat helposti jäädä sivuun.
Lainsäädännössä ja eduskunnassa on yleistynyt puheenparsi, että väliinputoajat ovat ”yksittäistapauksia”. Tästä voi kuulijalle jäädä vaikutelma, että kaikista ei olisikaan enää tarkoitus pitää huolta, vaan ihmiset sinnitelkööt oman onnensa nojassa.
Tämä on minusta huolestuttavaa. Suren yksilöitä ja perheitä, jotka voivat joutua kohtuuttomiin tilanteisiin. Suren myös yhteiskuntamme puolesta, sillä talvisodan “kaveria ei jätetä” -henki tuntuu olevan pelkkä muisto.
Toki kyse voi olla myös erilaisista todellisuuskuvista. Osa ehkä edelleen uskoo, että jokaisesta pidetään huolta, koska Suomi on Suomi, vaikka arjen todellisuus voi olla toinen. On aina parempi suunnata katse tulevaan, eikä jäädä tuleen makaamaan. Jotta voisimme hyvin, ei välttämättä riitä, että luonto, talous ja turvallisuus pelastetaan; meidän on pidettävä huolta myös itsestämme ja toisistamme.
Millainen yhteiskunta on turvallinen ja sosiaalisesti kestävä meille jokaiselle? Miten pidämme huolta sekä omasta että yhteiskuntamme kantokyvystä? Miten voimme suunnata rajalliset resurssimme paremmin?
Vinkkejä voi ottaa tavalliseen tapaan muista Pohjoismaista. Niissä lääkkeiden omavastuuosuudet ovat jossakin 200 ja 300 euron välissä. Toisinaan tähän kattoon sisältyvät myös lääkärikäynnit.
Suomessa lääkkeiden omavastuuosuus on vajaa 600 euroa ja ensi vuonna noin 35 euroa enemmän, vaikka eniten lääkkeitä tarvitsevien tilannetta luvattiin parantaa. Jos arvovalintoja tulee tehdä yhteiskunnassa, pitäisin tätä erinomaisena sijoituksena.
Pienempi omavastuu helpottaisi sairastuneiden taloudellista tilannetta, sillä sairastuminen voi viedä sekä jaksamisen että talouden kuralle. Sosiaaliturvauudistuksena se ei loisi uusia kannustinloukkuja, sillä sama omavastuu olisi voimassa riippumatta tulotasosta. On vaikeaa uskoa, että katon laskeminen merkittävissä määrin lisäisi lääkkeiden käyttöä, sillä kukapa lääkkeitä huvikseen ostelisi ja nauttisi? Jos tämä huolestuttaa, voisi toki käyttää jonkinlaista porrastusta vaikkapa siten, että ostoskohtainen omavastuuosuus voisi olla alussa hieman korkeampi ja sitten laskea. Tämä nostaisi kynnystä ostaa lääkkeitä turhaan, mutta silti kaikkien reseptilääkkeitä tarvitsevien asema paranisi ja taloudellinen rasitus vähenisi.
Vinkkejä voisi ottaa myös Virosta. Sen sijaan että jokainen kunta ja hyvinvointialue hassaa rajallisia resursseja ties mihinkä tietojärjestelmiin, valtio voisi tarjota toimivan ja kustannustehokkaan järjestelmän, jossa käyttäjät olisivat keskiössä.
Jälkiviisaus on helppoa, mutta ajatelkaapa, jos tietojärjestelmiin sidotut resurssit olisi voinut käyttää edes osittain esimerkiksi suoraan henkilökuntaan ja palveluihin ja miksei vaikka osin omaishoitajiin?
Samansuuntaista kritiikkiä voi esittää peruskoulutukselle. Heikentyviä Pisa-tuloksia ei tarvitse ihmetellä, kun huomioi, että toisinaan digilaitteet on rahoitettu luopumalla koulunkäyntiavustajista. Enemmän digiä, vähemmän tukea?
Kolmantena inspiraation lähteenä voisivat toimia erinomaiset veroviranomaisemme. He ovat onnistuneet virtaviivaistamaan verokorttien hakemisen ja veroilmoitusten korjaamisen digitaalisesti. Usein ratkaisu tehdään automaattisesti. Esimerkiksi keskituloisten arkea tämä on helpottanut suuresti.
Voisiko automaattinen päätöksenteko helpottaa samoin tavoin vähävaraisia? Esimerkiksi tulorekisterin avulla pitäisi olla mahdollista jo tulotietojen perusteella voida huojentaa asiakasmaksuja. Tämä on mahdollista, mutta onko meillä halua korjata tätä? Vaihtoehtona on nykyinen järjestelmä, jossa satoja tuhansia asiakasmaksuja päättyy vuosittain ulosottoon. Nykyinen järjestelmä ahdistaa ihmisiä, teettää turhaa hallinnollista työtä ja sitoo ulosottoviranomaisten resursseja.
Mutta voihan näinkin jatkaa, jos ihmisten aika ja hyvinvointi eivät ole kallisarvoisia ja resurssejakin on loputtomasti.
Neljäntenä ohjenuorana voisi olla ammattilaisten ammattitaidon arvostaminen. Miksi lääkärit ja professori joutuvat tekemään sihteerin työt? Tämä on hölmöläisten hommaa, sillä sihteerit suoriutuvat näistä todennäköisesti paljon paremmin ja tehokkaammin ja kaikki tämä on poissa esimerkiksi lääkäreiden ja professorien muusta työpanoksesta. Tässä on myös kytkös omaishoitoon. Saavatko omaishoitajat keskittyä omaisten ja läheisten hoivaan, vai missä määrin voimat valuvat hyvinvointialueiden yhteistietojen etsintään ja erilaisiin kafkamaisiin hallintoprosesseihin?
Viidentenä ja viimeisenä ohjenuorana voisi olla itsemme ja toistemme arvostaminen. Meillä on sinällänsä usein ihan kohtuullisen hyvä lainsäädäntö, mutta soveltaminen saattaa ontua. Joskus tavoitekin voi hämärtyä? Tuleeko järjestelmämme tavoitella mahdollisimman suurta ja siten “tehokasta” käyttöastetta, vai voisiko parempi tavoite olla, että lähtökohtaisesti aina olisi riittävästi joustoa siten, että apua todella saa kun sitä tarvitsee? Ja miten pääsemme siihen, että ylikuormittuneesta järjestelmästä saadaan sopivasti vajaakäynnillä toimiva? Tässä voi omais- ja läheishoitajilla olla tärkeä rooli ratkaisuja etsiessä.
Toivottu tulevaisuus ei tule itsestään, vaan odottaa tekijöitään. Olkaa itsellenne ja toisillenne armollisia, mutta vaatikaa muutosta ja oman aikanne kunnioitusta. Vaatikaa muutoksille aikatauluja, tiekarttoja ja konkreettisia suunnitelmia. Muutoin odottavan aika tulee olemaan pitkä.
Rauhallista joulua ja armollista uutta vuotta 2024 toivottaen!
Elias
