Läheis- ja omaishoito – alitunnistettu sosiaalinen riski?
Onko läheis- ja omaishoito alitunnistettu sosiaalinen riski? Tähän havahduin valmistellessani luentoa sosiaalista oikeuksista. Perustuslakimme tarjoaa paljon turvaa, mutta omaishoitajat voivat silti joutua paitsioon tai väliinputoajiksi.
Esimerkiksi perustuslaissa 19 §:n ensimmäisen momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Omaishoitajan voi olla mahdotonta hankkia riittävää toimeentuloa, mutta eihän se ole kiinni kyvystä vaan läheisen hoidon sitovuudesta.
Pykälän toisessa momentissa todetaan: ”Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.” Nämäkin ovat hyvin tärkeitä, mutta ei omaishoitaja ole välttämättä sairas, työkyvytön tain vanha eikä perheen toista elättäjää ole välttämättä menetetty, vaan hän on voinut vaikka sairastua tai vammautua vakavasti. Moni omaishoitaja joutuu jättämään palkkatyönsä, mutta tällöinkin voi olla pitkä kädenvääntö siitä, täyttääkö hän sittenkään työttömän työnhakijan kriteerit.
Oikeuskirjallisuudessa kuvattuja tyypillisiä sosiaalisia riskejä ovat vanhuus, sairaus, työkyvyttömyys, työtapaturma tai ammattitauti, työttömyys, vanhemmuus, perheenhuoltajan kuolema, liikenneonnettomuus, potilasvahinko ja rikosvahinko. Näihin kaikkiin on luotu ansioperusteisia tai muilla tavoin määräytyviä vakuutuksia. Tästäkin listauksesta omaishoito loistaa poissaolollaan.
Tästäkin listauksesta omaishoito loistaa poissaolollaan.
Asian ei tarvitsisi olla näin. Esimerkiksi Ruotsissa voi saattohoitotilanteissa saada sairausvakuutuskassasta taloudellista tukea tai korvausta sadan päivän ajalta.
Usein sanotaan myös, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Tämä voi pitää paikkansa, mutta myös silloin yhteiskunnan on pidettävä huolta siitä, että läheis- ja omaishoitajat saavat riittävästi apua ja tukea perheidensä arjessa, jotta työssäkäynti on mahdollista.
Vaikka työssäkäynti lisäisi läheis- tai omaishoitajan hyvinvointia, on myös tiedostettava se tilanne, jossa hoidon ja työssäkäynnin yhdistäminen on todella raskasta tai peräti mahdotonta. Silloin yhteiskunnan tulee kannatella taloudellisesti myös omaishoitajaa, vaikka hän ei välttämättä olisi sairas, työkyvytön, vanha tai pienen lapsen vanhempi ja vaikka työnteko painottuisi tässä elämänvaiheessa lähimmäisten hoivaan eikä palkkatyöhön.
Suomen väestö ikääntyy, ja nuoret ikäluokat ovat entistä pienempiä. Vaikka huoltosuhde heikkenee, olisi karhunpalvelus kaikille jättää huomiotta läheis- ja omaishoitajan tarpeet ja turva.
Sotejärjestelmämme ei kestäisi ilman omaishoitajien panosta. Sekä rahat että kapasiteetti loppuisivat. Siksi meidän on pidettävä toisistamme parempaa huolta, ja myös lähes- ja omaishoidon tilanteet on tunnistettava paremmin sosiaalisena riskinä yhteiskunnassamme ja oikeusjärjestyksessämme.
Kirjoitus on julkaistu Lähellä-lehdessä 3/2024
