Kun yksi tekee kahta työtä – ansiotyötä ja läheisen hoivaa
Yhä useampi yrittää työssäkäynnin ohella pitää samaan aikaan huolta esimerkiksi ikääntyneestä äidistään tai isästään. Työyhteisöissä tarvitaan keskustelua niistä periaatteista, joilla työntekijä voi käyttää työaikaansa läheistensä hoitoon ja huolenpitoon.
Työelämän ja läheisen hoivan yhteensovittaminen on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Näissä tilanteissa työntekijän tueksi tarvitaan järjestelyitä sekä yksityiselämässä että työpaikalla.
Omaishoitajaliitto jäsenyhdistyksineen muistuttaa tästä 1.2. alkaen kampanjallaan Kun yksi tekee kahta työtä – ansiotyötä ja läheisen hoivaa.
Tilastokeskuksen mukaan lähes puolella miljoonalla työssäkäyvistä on vähintään viikoittain huolenpitovastuita kotitalouden ulkopuolisista aikuisista. Yli satatuhatta työssäkäyvää huolehtii lähes päivittäin kotitalouden ulkopuolisesta aikuisesta.
Omaishoitoyhteisö tuo esille tarinoita läheisen hoidon ja ansiotyön yhteensovittamisesta. Miten työssä voi onnistua esimerkiksi Alzheimeria sairastavan äidin hoitajana, erityslapsen yksinhuoltajana tai useamman apua tarvitsevan läheisensä tilanteissa? Tavoitteena on herättää yhteiskunnallista keskustelua ja innostaa työyhteisöjä tarttumaan asiaan, jakaa kokemuksia ja ratkaisuja.
Sosiaalisen median kanavilla aihetunnisteina on #omaishoito #ruuhkavuodet #joustot #TositarinoitaTyöstä
Edistyksellinen työnantaja on omaishoitoystävällinen
Omaishoitoystävällinen kulttuuri edistää työvoiman saatavuutta, työyhteisöjen hyvinvointia, työnantajamielikuvaa ja tuottavuutta. Työyhteisö, jossa omasta hoivavastuusta voi keskustella avoimesti ja luottaa siihen, että arkea helpottava ratkaisu löytyy yhdessä työnantajan kanssa, on kaikkien etu.
Omaishoitajaliiton Työ ja omaishoito -sivusto(siirryt toiseen palveluun) antaa konkreettisia ohjeita ja neuvoja omaishoitajaystävällisen työpaikan kehittämiseksi.