Keskinäisen Avun Kerho
Luin hiljattain Aldous Huxleyn kirjan ”Saari”. Kirjassa kerrotaan muusta maailmasta erillään olevasta Palan saaresta. Tällä kuvitteellisella saarella esimerkiksi lasten hoidosta huolehtii biologisten vanhempien lisäksi Keskinäinen adoptiokerho. Kerho on useiden perheiden verkosto. Lapset liikkuvat vapaasti perheiden välillä ja saavat useamman aikuisen läsnäoloa ja huolenpitoa. Jaettu hoivavastuu auttaa sekä lapsia että vanhempia voimaan paremmin.
Saaren yhteisöllisestä kulttuurista lukiessa tulee väistämättä pohtineeksi, miten asiat ovat meidän todellisuudessamme.
Kummallisen vahvasti päähämme on iskostettu ajatus pärjäämisestä ilman toisten apua. ”Ei tarvitse, kyllä minä pärjään”, kuulee sanottavan usein. Ei haluta vaivata omilla asioilla ja tarpeilla sukulaisia, ystäviä tai tuttavia, niitä meidän läheisiksi kutsuttuja ihmisiä.
Omaishoitotilanne voi nostaa avun pyytämisen kynnystä entisestään. Vaikka avun ja tuen tarve lisääntyy usein monellakin tavalla, hoivatilanteen tuomaa kuormitusta saatetaan piilotella ja siitä on vaikea keskustella läheisten kanssa.
Omaishoitoperheen lähipiirin voi myös olla vaikea tarjota apua. Sairauden tai vamman tullessa osaksi perheen elämää voi muuttunut tilanne tuntua perheen sukulaisten, ystävien ja tuttavien näkökulmasta hämmentävältä. Ei oikein tiedetä, miten suhtautua muutokseen ja millaista tukea olisi soveliasta tarjota avuksi.
Pahimmillaan hämmennys ja keskustelun puute saattavat johtaa kaikenlaisen vuorovaikutuksen vähenemiseen.
Omaishoitajat kokevat tutkimuksien mukaan oman hoivataakkansa vähäisempänä, jos läheisverkosto on laaja ja erilaisia tehtäviä ja asioita voidaan jakaa sen kesken.
Läheisten antaman avun ja tuen ei tarvitse liittyä hoivatyöhön. Iloa, virkistystä tai helpotusta arjen askareisiin tuovat asiat ovat merkityksellisiä omaishoitajien ja koko perheen hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta.
Ystävän kyyditysapu, lapsenlapsen antama tuki digilaitteiden käyttämisessä tai vaikkapa naapurin tekemät lumityöt ovat yksittäisiä esimerkkejä lukuisista auttamisen tavoista.
Useamman läheisen tekemistä pienistä teoista voi syntyä omaishoitoperheen ympärille kokonainen Keskinäisen Avun Kerho.
Ensimmäinen askel kerhossa on helppo - tiedustellaan läheistemme vointia ja jaksamista.
Toinen askel on selvittää, mitä voisin tehdä piristääkseni perheen päivää tai tuodakseni helpotusta arjen keskelle.
Ja jos vastaus on ”ei tarvitse, kyllä minä pärjään”, kysykäämme asiaa varmuudeksi vielä kerran jos toisenkin.
