Kaikkea ei voi mitata
Oletteko kuulleet siitä omaishoitajasta, joka nukkuu yönsä hyvin ja sikeästi, noudattaa säännöllistä vuorokausirytmiä, syö terveellisesti ja pitää hyvää huolta itsestään?
En minäkään. Varmasti sellaisiakin on, mutta eipä ole tullut vastaan. Sen sijaan tunnen useita, jotka valvotun yönkin jälkeen hoitavat arjen askareet, muun perheen, ehkä ansiotyönkin ja jaksavat vielä löytää huumoria karmeistakin tilanteista. Ovat mukavia kunnon ihmisiä, vaikka eivät todellakaan noudata asiantuntijoiden ja median auliisti jakamia elämäntapaohjeita. Tai ehkä juuri siksi.
Ihmisillä on jokin perustavanlaatuinen tarve yrittää hallita kaikkea. Onhan siitä ollut kehityksen kannalta kieltämättä joskus hyötyäkin, mutta harvoin kontrollointi tekee onnelliseksi. Hyvinvointi on nykyajan taikasana. Jopa siinä määrin, että se alkaa aiheuttaa monissa pahoinvointia. Hyvinvointiin vedoten kaupataan monenlaisia palveluja ja erilaisia härpäkkeitä, kuten aktiivisuusrannekkeita, älykelloja ja -sormuksia, joilla mitataan kehon toimintoja: sykettä, hapensaantia, liikkumista, stressiä ja unta.
Oman unensa liiallinen tarkkaileminen on kuitenkin kaksipiippuinen juttu. Se voi olla hyvä herättäjä elintapojen muuttamiseen ja sairauksien ennaltaehkäisemiseen, mutta pahimmillaan se aiheuttaa uutta stressiä ja turhaa huolta. Nukkuminen muuttuu suorittamiseksi. Unilääkärit ovatkin alkaneet varoitella mittareihin tuijottamisesta.
Oma ärsytyskynnykseni ylittyy lähes viikoittain median jakamista ”eikö uni tule – näin nukut paremmin” -ohjeista.
Katsotaanpa, miten ne toteutuvat tämän omaishoitajan esimerkkipäivänä.
”Harrasta päivällä liikuntaa, mutta älä illalla liian myöhään”. Lasketaanko pyörätuolin kasaaminen, nostelu ja käytäviä pitkin työntely sairaalareissulla liikunnaksi? Illalla en enää mitään jaksaisikaan, hyvä kun saan koiran pissatettua.
”Rauhoita ilta jo pari tuntia ennen nukkumaanmenoa.” Siis mitä? Yritän vain saada kaiken tehtyä, että ehdin nukkumaan ennen puoltayötä. Haluan myös katsoa yhdessä suosikkisarjaa. Dosettikin pitäisi vielä täyttää aamuksi.
”Älä ota älylaitteita makuuhuoneeseen.” Mihin minä tuon yöpöydällä olevan tahdistimen etäseurantalaitteen heivaan? Porstuaan vai parvekkeelle?
”Poista häiritsevät asiat ja äänet.” Siis levoton ja kivulias mies? Porstuaan vai parvekkeelle?
”Älä jää sänkyyn, jos uni ei herättyäsi tule vartissa.” Kannattaako edes mennä sänkyyn?
Lopulta kuitenkin nukahdan ja herään saman tien säikähtäen, kun lääketokkurainen kaatuileva mies on lähdössä yksin vessaan. Äkkiä perään!
Aamulla, kun kello soi ja työpäivä odottaa, nukkuisin viimein sitä hyvää ja virkistävää unta vaikka puolille päivin.
Uskon, että me omaishoitajat olemme aika usein väsyneitä emmekä täytä hyvinvointivaatimuksia. Ratkaisu ei löydy mittaamisesta, vaan elämästä, totesi Sleep & Mind -tutkimusryhmän johtaja, professori Anu-Katriina Pesonen viisaasti eräässä haastattelussa. Näinhän se on. Eikä elämässä kaikki hyvä ole mittareilla mitattavissa.
Kristiina Hanhirova on journalisti, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, omaishoitaja ja Lähellä-lehden tämän vuoden kolumnisti. Kolumni on julkaistu Lähellä-lehdessä 1/2024.
