Kääntyykö vaihtoehtojen selostaminen pian sosiaalihuollon asiakasta vastaan?
Suomessa sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia on säädetty turvaamaan osuvasti ”Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista”, tuttavallisemmin asiakaslaki. Lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä sekä asiakkaan oikeutta hyvään kohteluun ja palveluun. Lakia sovelletaan lähtökohtaisesti sekä julkisen että yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon.
Laissa yksi hyödyllinen työkalu on asiakkaan oikeus saada selvitys toimenpidevaihtoehdoista. Asiakkaalle on selvitettävä hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset samoin kuin muut seikat, joilla on merkitystä hänen asiassaan. Selvitys on annettava siten, että asiakas riittävästi ymmärtää sen sisällön ja merkityksen.
Vaihtoehtojen tarjoaminen on tärkeä oljenkorsi sekä palvelusuunnitelmaa tehtäessä että vaihtoehtoja punnittaessa. Esimerkiksi omaishoidon tuki voi osoittautua paljon muita palveluita huokeammaksi vaihtoehdoksi lähemmässä tarkastelussa, mikä osaltaan voi laskea kynnystä myöntää tukea omaishoitajille.
Vaarana on, että tämä hyödyllinen työkalu uhkaa mennä vammaispalvelujen soveltamisalan tarkennuksessa niin sanotusti pesuveden mukana.
Orpon hallitus suunnittelee laskennallisesti merkittäviä säästöjä vammaispalvelulaista tavalla, joka voi vaikeuttaa ihmisten pääsyä sopivien palveluiden piiriin.
Yksi erityisen merkittävä muutos hallituksen esityksessä on se, että asiakkaalle koituvia asiakasmaksuja ei tarvitse jatkossa ottaa huomioon asiakkaan etua arvioitaessa, vaan tämä tulee jatkossa perustumaan ”kokonaisarvioon”.
Nykyisten asiakkaiden siirtäminen vammaispalveluista yleisen sosiaalihuollon piirin ei ole ongelmatonta. Ensinnäkin vammaispalveluissa on usein enemmän joustavuutta, jotta yksiöllisiin tarpeisiin voidaan vastata. Toiseksi sosiaalihuoltolain palvelut ovat myös pääsääntöisesti määrärahasidonnaisia, jolloin palveluiden saajia on voitu rajata pois esimerkiksi siksi, että heillä on liian korkeat tulot.
Annetaanko jatkossa kieltävä päätös ensin, koska asia olisi hoidettavissa sosiaalihuollon palveluna, ja heti tämän perään myös kieltävä vastaus, koska kotitalouden tulot ovat himpun verran liian suuret? Tämä olisi lyhytnäköistä, sillä esimerkiksi kuljetuspalveluiden puute voi johtaa ikääntyvän ja toimintarajoitteisen väestön yksinäisyyteen, eristäytymiseen ja yleisen hyvinvoinnin heikentymiseen.
Tämän esitetyn muutoksen myötä on syytä kysyä, onko vaihtoehtojen selostaminen enää asiakkaan edun mukaista? Eikö vaarana tässä ole, että kynnys madaltuu tulkita vaihtoehdoista asiakkaalle kaikkein kalleimmat ja niukimmat palvelut hänelle sopivina ja riittävinä, kun asiakasmaksuihin ei enää tarvitse kiinnittää huomiota?
Tämä on väärä tie; vamman kanssa elävien kotitalouksien kuormitusta tulisi pikemminkin lieventää kuin lisätä. Joustavuutta tarvitaan, jotta perheiden hätään vastataan. Yksilöllisiä ratkaisuja ja oikeusturvaa ei tule vaarantaa.
