Iloa ja merkityksellisyyttä omaishoitajuudesta
Kauniina kevätaamuna istun ruokapöydän ääressä ja mietin, mitkä asiat omaishoitajuudessa tuovat elämääni iloa ja merkitystä.
Puolisoni vammautui lähes päivälleen 14 vuotta sitten. Hän kotiutui vuotta myöhemmin täysin autettavana, neliraajahalvaantuneena, lähes puhumattomana vuodepotilaana. Meidän isoja – mittaamattoman suuria – onnistumisiamme on, että hän on kuntoutunut aktiivista elämää eläväksi pyörätuolinkäyttäjäksi.
Tukiverkostot
En tiedä, voiko sanoa, että tukiverkosto tuo iloa ja hyvää mieltä – mutta minä ajattelen niin. Olen aktiivisesti rakentanut meille tukiverkostoa henkilökohtaisista avustajista, terveydenhoidosta, vammaispalvelusta ja omaishoidosta.
On ollut helppoa ja turvallista, kun on voinut kääntyä tuttujen ammattilaisten puoleen apua tarvitessa. Pitkäjänteinen kumppanuus terveydenhuollon ammattilaisten kanssa on mahdollistanut puolisoni kuntoutumisen. Ilman lääkärin, fysioterapeutin, toimintaterapeutin ja puheterapetin ponnisteluita puolisoni ei olisi oppinut puhumaan, nielemään, syömään tai ottamaan ensimmäisiä kävelyaskeleitaan rollaattorin kanssa vuonna 2019.
On vaikea kuvata, mitä tuntee ja kokee, kun näkee esimerkiksi ensimmäiset kävelyaskeleet kahdeksan vuoden tauon jälkeen.
Puolisoni oma panos kotona kuntoutumisessa on ollut kunnioitettavaa. Yhteistyö avustajien kanssa on toiminut pääsääntöisesti hyvin. Henkilökohtainen avustaja myös mahdollisti työssäkäyntini ja harrastusteni jatkumisen.
Ystävyys
Ystävyyden merkitys on korostunut omaishoitajuuteni aikana. On voimaannuttavaa viettää vapaa-aikaa ystävien kanssa kahvitellen, lenkkeillen, yhteiskunnallisista asioista keskustellen ja erilaisten harrastusten parissa rentoutuen, vaikka mahdollisuuteni olla pois kotoa on rajallista.
Uskon ainakin omalla kohdallani, että on tärkeää olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, eikä jäädä kotiin.
Me, perheenä
Meille ja minulle on ollut tärkeätä, että puolisoni palasi sairaalasta kotiin ja että pärjäämme kotona. Tiesin, että elämämme tulee olemaan ja on täynnä hoivaa ja hoitamista. On kuitenkin ollut merkittävää, että olemme löytäneet elämäämme tavan toimia niin, että kummallakin on omaa aikaa, mutta myös yhteistä parisuhdeaikaa.
Pitkien keskusteluiden jälkeen saimme sovittua, että puolisoni aloittaa harrastukset, joissa hän käy avustajan kanssa. Harrastamisesta on tullut hänelle erittäin tärkeää ja se on hänen omaa, ”vaimovapaata” aikaansa. Samaan aikaan minä pääsen omiin harrastuksiini.
Meillä on myös yhteistä aikaa, mikä on minusta tosi tärkeää. Silloin ollaan pariskunta, ei hoivasuhteessa. Käymme päiväkonserteissa ja -teattereissa. Istumme rauhassa aamiaisella lukien lehteä toisillemme, seuraamme televisiosarjaa nauraen samoille asioille … pieniä arjen asioita, jotka tuottavat iloa, kun ne hetket vaan huomaa.
En voi väittää, että elämä omaishoitajana on ollut tai on helppoa ja yksinkertaista, sillä sitä se ei ole. Omaishoitajuus on kuitenkin arvokasta ja merkityksellistä – minulle, puolisolleni ja meille yhdessä. Kun onnistumiset, hyvät arjen hetket, jaksaa huomata, niin tässä pärjää.
Voimabiisini Balladi, elokuvasta Klaani
”Aamuyöstä aistein avoimin
elämääni silmiin katselin
vanhan eilisen, uuden tulevaisuuden
sen kaiken näin ja paljon oivalsin
Aamuyöstä aistein riisutuin
huomispäivään uupumatta uin
Katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon
sen tajusin ja riemuun hullaannuin”
