Siirry sisältöön
Maisemakuva

Pysähtyminen hetkeen auttaa stressin selättämisessä  

Jokaisen elämässä on ajoittain stressiä. Stressin tunnistaminen ja sanoittaminen auttavat sen hallinnassa.

Stressillä tarkoitetaan tilanteita, joissa haasteet ja vaatimukset ylittävät käytössä olevat voimavarat.  Jännittyneenä ihminen reagoi myös haasteisiin tavallista herkemmin.

Ihmiselle on tyypillistä, että epänormaalin vaativia tilanteita aletaan pitää normaalina. Tämä hidastaa stressin tunnistamista.

Stressi ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen ilmiö. Lyhytaikainen ja maltillinen stressi parantaa esimerkiksi ongelmanratkaisutaitoja sekä keskittymiskykyä ja edistää luovuutta. Ajoittainen stressi kuuluu elämään.

Pitkään jatkuessaan stressi voi vaikuttaa terveyteen. Se voi tuntua fyysisinä ja psyykkisinä oireina kuten keskittymisvaikeuksina, ahdistuksena, unettomuutena ja elimistön toiminnan muutoksina.  

Onkin tärkeä erottaa toisistaan kuormittava stressi ja toisaalta energiaa antava stressi. Jokainen kokee stressiä omalla tavallaan.

Vahvista palauttavia asioita arjessa

Jotta stressiä ja siihen liittyviä oireita voi lähteä purkamaan, sitä pitää oppia tunnistamaan.

Mitä kiireisempää ja stressaavampaa arki on, sitä tärkeämpää on pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan ja arvioimaan stressin lähteitä. Stressiin voi vaikuttaa muun muassa vahvistamalla omaa palautumiskykyä tai miettimällä ratkaisua stressitekijöihin.  

Mikä saa sinut stressaantumaan? Mikä saa sinut rentoutumaan?

Voit lukea lisää Selätä stressi-vinkkivihkosta(avautuu uuteen ikkunaan)  ja Lähellä-lehdestä 2/2021(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Kuuntele podcast aiheesta stressi. Aiheesta keskustelemassa Andrea Lorenz-Wende ja Marjo Ring. 

Lue lisää https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00976(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)