Siirry sisältöön

Monta rautaa tulessa

Oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeä kokea, että pystyy vaikuttamaan omaan ajankäyttöönsä.

Omaishoitajan arjessa on paljon tehtävää ja huolehdittavaa. Monia asioita voi joutua organisoimaan yhtä aikaa. Toistuvat keskeytykset saattavat aiheuttaa tunteen siitä, ettei saa oikein mistään kiinni.

Omia aikatauluja täytyy yhteensovittaa esimerkiksi perheenjäsenten, palveluntarjoajien tai työnantajan aikatauluihin. Jatkuva kiireen tuntu ja aikataulujen hallitsemattomuus voivat aiheuttaa stressiä ja uupumusta.

Post it -lappuja, joihin kirjoitettu arjen tehtäviä.

Ajankäytön tarkastelu kannattaa

Omien rajojen tunnistaminen ja asettaminen on olennainen keino ajanhallintaan. Mikä on riittävää ja kohtuullista itsellesi ja läheisellesi tässä elämäntilanteessa? Mihin rahkeesi riittävät juuri nyt? Mihin asioihin voisit pyytää muiden apua?

Pysähdy rauhassa arvioimaan ajankäyttöäsi ja laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Mitkä ovat tärkeimmät tehtäväsi ja velvollisuutesi? Muista huomioida myös omat tarpeesi, palautuminen ja lepo. Jotta tärkeimmille asioille jää aikaa ja tilaa, täytyy jostain yleensä luopua.

Elämänympyrä

Elämänympyrä auttaa sinua hahmottamaan, minkälaisista asioista arkesi koostuu. Vuorokaudessa on 24 tuntia, mihin kaikkeen aikasi kuluu?

Piirrä paperille ympyrä ja jaa se 24 osaan.

Ympyrä, joka on jaettu 24 sektoriin.

Mieti hetki omaa elämääsi. Mistä eri osista tavallinen vuorokautesi koostuu? Kuinka paljon aikaa päivästäsi menee kotitöihin, ansiotyöhön, harrastuksiin, omaishoitoon? Entä kuinka paljon nukut, kuinka usein tapaat ystäviä?

Väritä tai merkitse kuvaan kuinka paljon aikaa käytät erilaisiin arjen toimiin (1 viipale = 1 tunti).

Kun olet tehnyt ympyrän, tarkastele sitä hetki. Oletko tyytyväinen tilanteeseen vai kaipaisitko joihinkin asioihin muutosta? Mitä muutos vaatisi sinulta, entä muilta? Mahtuuko vuorokauteen aikaa levolle ja itsestä huolehtimiselle?

Lue lisää Ajatuksia ja keinoja ajanhallintaan -opasvihosta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Kuuntele ajanhallintaa käsittelevä podcast, jossa keskustelevat Andrea Lorenz-Wende ja Marjo Ring.

Podcastin tekstiversio