Siirry sisältöön
Syksyinen luontokuva.

Kiitollisuus arjessa

Vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta aina on olemassa joitain asioita, jotka ovat hyvin. Kiitollisuus on sen huomaamista, mitä hyvää ympärillämme ja meissä itsessämme on.

Kun elämässä on läheisen henkilön sairautta tai avuntarvetta, voi kiitollisuus tuntua kaukaiselta ja vaikealta asialta. Silloin on tavallista, että ajatukset kallistuvat kielteiseen.

Jokaisen elämään kuuluu erilaisia vastuita, velvollisuuksia ja toisaalta myös mielihyvää tuottavia asioita. Elämä on usein tasapainoilua kuluttavien ja voimaa tuovien tekijöiden välillä. Kiitollisuus on hyvän huomaamista arjessa.

Tunnista pieniä kiitollisuuden aiheita

Haastavissa elämäntilanteissa oloa voi helpottaa, kun palauttaa mieleen pieniä ja arkisia asioita, joista voi olla kiitollinen. Voi pysähtyä miettimään:

  • Mikä on tänään mennyt hyvin?
  • Mitä mukavia asioita päivääni on sisältynyt?
  • Mistä nautin tässä vuodenajassa?
  • Ketä läheistäni ajattelen kiitollisuudella?
  • Mistä asioista voin kiittää itseäni?

Kiitollisuutta voi tuntea myös haasteista, joista on selviytynyt tai hyvistä muistoista. Millaisia mukavia hetkiä olet kokenut yhdessä läheisesi kanssa menneisyydessä, ja mitä nuo muistot antavat tähän päivään?

Kiitollisuuden aiheiden tunnistaminen kaipaa usein herättelyä ja näkökulman vaihtamista tai laajentamista. Esimerkiksi kun elämään tulee läheisen ihmisen sairautta ja avun tarvetta, niin yleensä jäljelle jää muita elämänalueita, joista voi kiitollinen. Tai huomiota voi tietoisesti suunnata enemmän niihin asioihin, jotka tänään on kaikesta huolimatta sujuneet hyvin. Tämä ei tarkoita tosiasioiden kieltämistä tai välttelyä, vaan sitä, että rinnalle nostetaan hyviä ja myönteisiä asioita.

Kiitollisuus lisää hyvinvointia

Kyky tuntea kiitollisuutta on tärkeä elämäntaito, sillä se auttaa hyväksymään elämän ikäviä asioita ja parantaa kykyä sopeutua niihin. Kiitollisuuden tunteminen vähentää vihaa, pelkoa, kateutta ja muita haastavia tuntemuksia, joita esimerkiksi läheisen sairastuminen voi herättää. Kiitollisuus vahvistaa itsensä arvostamista sekä sosiaalista tukiverkostoa ja vastavuoroisuutta muiden ihmisten kanssa. 

Kiitollisuuspäiväkirja

Kirjoita iltaisin esimerkiksi kahden viikon ajan ylös asioita, joista olet ollut kiitollinen kuluneena päivänä. Asiat voivat olla vaikka kuinka pieniä: kuljin portaat kompastumatta, join kahvikupillisen keskeytyksettä, ystävällinen tervehdys naapurilta jne. Pyri löytämään joka päivä muutama asia, joista olet kiitollinen.

Voit vaihtoehtoisesti toteuttaa harjoituksen myös kuvaamalla päivän aikana pieniä hetkiä tai asioita, joista olet kiitollinen. Katso illalla päivän aikana ottamiasi kuvia ja pohdi kiitollisuutta herättäneitä asioita.

Kuuntele podcast aiheesta kiitollisuus, jossa keskustelemassa Kaisa Parviainen ja Elina Koponen.

Podcastin tekstiversio (pdf)

Lähteet:

Fågel, S & Heimonen, S. 2017. Myötämieltä! Mielen hyvinvoinnin taskukirja ikäihmisille. Ikäinstituutti.

Kiitollisuus, terveyskirjasto.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Työkaluja mielen hyvinvointiin, mielenterveystalo.fi (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Juttu julkaistu Lähellä-lehdessä 3/2022