Eihän jätetä omaishoitajaa yksin
Eräs omaishoitaja kuvasi elämänsä kapeutuneen läheisen sairastuttua. Hoivavastuu painoi, omat harrastukset ja ystävät olivat pikkuhiljaa jääneet. Arki täyttyi huolista ja oma koti alkoi tuntua vankilalta. Läheisen vointia seurattiin, ja kotona kävi monia eri ammattilaisia. Kukaan ei kysynyt, mitä omaishoitajalle kuuluu.
Omaishoitajan rooli ei ole aina helppo. Moni omaishoitaja vastaa sitovasta hoivasta ympäri vuorokauden.
Iäkästä omaishoitajaa mietityttää, miten oma terveys kestää. Työikäinen omaishoitaja tasapainoilee työn, parisuhteen, perheen ja hoivan välillä.
Huoli läheisen voinnista valvottaa. Mitä tapahtuu puolen vuoden kuluttua, entä huomenna? Mistä ja keneltä saan apua?
Omaishoidossa tunteet ovat vahvoja. Omaishoito pohjautuu läheiseen ihmissuhteeseen, joka on ollut jo ennen omaishoitoa. Rakkaan läheisen auttaminen on merkityksellistä ja palkitsevaa, mutta siihen liittyy usein vaikeita tunteita, kuten surua, pettymystä, avuttomuutta ja pelkoa.
Juhlapuheissa omaishoitajien tekemää työtä arvostetaan ja heidän auttamistaan pidetään tärkeänä. Käytännössä omaishoitajat kokevat monesti jäävänsä yksin.
Nyt yhteiskunta rakentaa paljon omaishoitajien ja heidän jaksamisensa varaan.
Omaishoitajan uupumisella on monenlaisia seurauksia. Uupunut omaishoitaja on vaarassa sairastua itsekin. Eikä hän jaksa hoivata läheistään hyvin ja turvallisesti.
Omaishoitoon liittyy vaikeita asioita, joita ei voida muuttaa. Läheisen sairastumiseen ei useinkaan voi vaikuttaa, eikä kaikkia asioita pysty ennakoimaan. Kuormittavassakin tilanteessa omaishoitajan selviytymiskeinoja voidaan silti vahvistaa.
Apua tarvitsevan läheisen saamat riittävät palvelut tukevat myös omaishoitajaa. Esimerkiksi päivätoiminta tuo virkistystä läheisen arkeen ja antaa samalla omaishoitajalle lepotauon. Etäällä asuva omaishoitaja voi olla levollisin mielin, kun kotihoito toimii. Kun lapsella on koulun jälkeinen iltapäivähoito kunnossa, vanhemman on helpompi yhdistää työnsä omaishoitoon.
Järjestöjen ohjaus, tuki ja vertaisryhmät ovat olennaisia omaishoitajien jaksamisen tukemisessa. Toisten omaishoitajien kanssa jaetaan surut ja ilot. Toinen saman kokenut ymmärtää, mitä itse käy läpi. Vertaisilta saa myös hyödyllistä tietoa ja käytännön vinkkejä.
Myös omaishoitaja itse voi tehdä arjessaan pieniä hyvinvointia lisääviä asioita, jotka eivät välttämättä vaadi paljon aikaa. Luonnon tarkkailu, puhelu ystävälle tai uppoutuminen mieluisaan tekemiseen antavat hyvää mieltä ja hetken hengähdyksen.
Kenenkään ei tarvitse olla teräsihminen.
Itsenäisen pärjäämisen eetos on meillä varsin vahva, haluamme pärjätä ilman toisten apua. Omaishoitotilanne saattaa nostaa avun pyytämisen kynnystä entisestään. Vaikka avun ja tuen tarve usein lisääntyy, hoivan kuormitusta saatetaan piilotella ja siitä on vaikea keskustella läheisten kanssa. Esimerkiksi iäkkäät vanhemmat eivät halua vaivata asioillaan aikuisia lapsiaan, joilla on omia menojaan ja kiireitään. Ei haluta olla vaivaksi.
Sairaus tai avun tarve tuntuvat toisinaan hämmentäviltä, eikä lähipiirissäkään aina tiedetä, miten suhtautua sairauden tuomaan muutokseen. Pahimmillaan hämmennys saattaa johtaa yhteydenpidon vähenemiseen.
Muiden ihmisten tuella on merkitystä. Iloa, virkistystä tai helpotusta arjen askareisiin tuovat asiat ovat tärkeitä omaishoitajan ja koko perheen hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Avun ei välttämättä tarvitse liittyä hoivatyöhön, vaan auttaa voi esimerkiksi pihatöissä, voi käydä kaupassa tai vastata kuljetuksista. Hyvä seura ja yhdessäolo piristävät arjessa.
Onko sinulla perheenjäsen, tuttava tai naapuri, joka on läheisensä omaishoitaja? Oletko kysynyt häneltä: “Miten jaksat? Miten voin auttaa?”
Ja jos saat vastaukseksi: ”Ei tarvitse, kyllä minä pärjään”, voisitko tiedustella asiaa vielä uudestaan.
