Blogi
Omaishoitajaliiton blogit
Eloa ja iloa elämään – vapaaehtoisesti tukena
Vapaaehtoistoiminta omaishoitajien parissa on ollut osa elämääni yli neljännesvuosisadan. En ole vapaaehtoinen velvollisuudesta, vaan mielihalullani. …
Kuusi prosenttia nuorista on hoivaajina – miten heitä tuetaan?
Noin kuusi prosenttia 8. ja 9. luokkalaisista auttaa tai hoitaa vähintään viikoittain perheenjäsentä tai muuta …
Myyttinen Omaishoitaja
Nyt kun oma omaishoitajuuteni loppui sillä ikävimmällä tavalla, olen miettinyt tätä kasvavaa joukkoa, joiden odotetaan …
Kenen ehdoilla?
Yhteisöistä viisautta ja vaikuttavuutta – kenen ehdoilla haluamme yhteiskuntaa kehittää? Ikääntyminen koskettaa kaikkia. Kunhan elämme …
Sankariviitta voi yksin olla raskas kantaa
Kutsun kotiamme hullunkuriseksi kommuuniksi: Vanhassa rintamamiestalossa asuu lisäkseni “karvainen perintömaljakkoni” eli pyreneittenpaimenkoira Reta sekä 96-vuotias …
Omaishoitajat jäivät poliittiseen kuoppaan
Kutsuisin sitä paremminkin montuksi, sillä syvällä ollaan. Joku toinen voisi väittää sitä myös kaivannoksi – varta …
Katsaus kuluneeseen vuoteen
Omaishoidon kentällä on tapahtunut paljon ja omaishoitoa on käsitelty mediassakin toistuvasti kuluneen vuoden aikana. …
Läheis- ja omaishoito – alitunnistettu sosiaalinen riski?
Onko läheis- ja omaishoito alitunnistettu sosiaalinen riski? Tähän havahduin valmistellessani luentoa sosiaalista oikeuksista. Perustuslakimme tarjoaa …
Ei kuuta taivaalta, mutta konkreettista apua omaishoitajalle
Omaishoito on taas kerran leikkausten kohteena. Olemme Omaishoitajaliittona ottaneet kantaa, kiristäneet äänenpainoamme yhdessä omaishoitajayhdistysten kanssa …
Tieto tuo rauhaa
Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää, sanotaan Raamatun Saarnaajan kirjassa. Tämä ymmärretään usein niin, että …