Siirry sisältöön

Omaishoitajat huomioitu työkyvyttömyyseläkkeen joustomallissa

Omaishoitajaliitto antoi 12.3.2026 lausunnon työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista koskevasta esityksestä (ns. joustomalli).

Pidämme eläketurvan ja sosiaaliturvan uudistamista tärkeänä ja suhtaudumme myönteisesti tavoitteeseen mahdollistaa työkykyä vastaava osallistuminen työelämään myös työkyvyttömyyseläkkeen aikana.

Esitetyssä niin sanotussa joustomallissa työkyvyttömyyseläkettä ei enää jätettäisi lepäämään, vaan eläkkeitä leikattaisiin vain niin kutsuttujen suojaosien ylittyessä. Esityksen mukaan jatkossa työkyvyttömyyseläkkeellä olisi mahdollista tienata 40 % ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä 60% aiemmin vakiintuneesta keskiansiosta. Lisäksi olisi mahdollista ansaita vuosittain noin kahden kuukauden eläkkeen kokoisen suojaosan verran ilman, että eläke leikkaantuu. Alimmillaan suojaosa olisi käytännössä hieman alle 2 000 euroa vuodessa.

Liitto pitää erittäin tervetulleena esityksen linjausta, jonka mukaan omaishoidon tuen hoitopalkkiota ei huomioitaisi työansioina työkyvyttömyyseläkkeen tulorajoja arvioitaessa. Tämä on perusteltua, koska omaishoito ei ole ansiotarkoituksessa tehtävää työtä. Linjaus vahvistaa omaishoitajien asemaa ja tukee omaishoidon toimintaedellytyksiä.

Omaishoitajaliitto esittää, että sama omaishoitoystävällinen tulkinta ulotettaisiin myös muihin työkyvyttömyyseläkkeitä koskeviin järjestelmiin, kuten työtapaturma-, sotilastapaturma-, liikennevakuutus- ja potilasvakuutusjärjestelmiin. Näin parannettaisiin omaishoitajien yhdenvertaisuutta ja vältettäisiin tilanteita, joissa eläkettä on leikattu pelkästään omaishoidon palkkion perusteella.

Omaishoitajaliitto on myös aiemmin ottanut kantaa sen puolesta että omaishoidon tuen palkkion tulisi olla etuoikeutettua tuloa, joka ei vähennä muuta sosiaaliturvaa, ja tämän periaatteen tulisi ulottua laajasti koko sosiaaliturvajärjestelmään

Liitto kiinnittää huomiota myös lainvalmistelun laatuun. Vaikka kyseessä on yksilöiden kannalta keskeisestä sosiaaliturvan sääntelystä, oli lausuntoaika poikkeuksellisen lyhyt, mikä vaikeuttaa vaikutusten huolellista arviointia.

Omaishoitajaliitto tarjoaa asiantuntemustaan uudistuksen jatkovalmisteluun omaishoitoa koskevissa kysymyksissä.