Siirry sisältöön

Joka kolmas työssäkäyvä pitää huolta läheisestään ansiotyön ohessa

Omaishoitajaliiton liikemerkki.

Omaishoidon ja työelämän yhteensovittaminen on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Viikolla 11 Omaishoitajaliitto nostaa esille omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittamiseen liittyviä kysymyksiä sosiaalisen median kanavilla. Aihetunnisteena on #ruuhkavuodet.

Ruuhkavuodet eivät lopu pikkulapsiaikaan. Yli 700 000 suomalaista pitää huolta läheisestään ansiotyön ohessa. Työssäkäyvän elämäntilanne voi olla joskus hyvin kuormittava. Näissä tilanteissa työntekijän tueksi tarvitaan järjestelyitä sekä yksityiselämässä että työpaikalla.

Taloustutkimuksen kyselyn mukaan 12 prosenttia yrityksistä on määritellyt periaatteet, miten työntekijä voi käyttää työaikaansa läheistensä omaishoitoon. Edelläkävijäyrityksissä on keskimääräistä enemmän joustoja, ja niissä kehitetään uusia tapoja tukea ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista.

Edistyksellinen työnantaja on omaishoitoystävällinen

Omaishoitoystävällinen kulttuuri edistää työyhteisöjen hyvinvointia, työnantajamielikuvaa ja tuottavuutta. Työyhteisö, jossa omasta hoivavastuusta voi keskustella avoimesti ja luottaa siihen, että arkea helpottava ratkaisu löytyy yhdessä työnantajan kanssa, on kaikkien etu.

Omaishoitajaliiton uusiTyö ja omaishoito -tietopankki, antaa konkreettisia ohjeita ja neuvoja omaishoitajaystävällisen työpaikan kehittämiseksi.

Omaishoitoon ja työelämään liittyvää lainsäädäntöä kehitettävä

Omaishoitoon ja työelämään liittyvä lainsäädäntö on aikaansa jäljessä. Tarvitsemme uudenlaisia ratkaisuja työikäisille omaishoitajille ihan kuten lapsiperheille on jo paljon vakiintuneita käytäntöjä perhe-elämän yhteensovittamiseen. Päättäjien olisikin aika tunnustaa omaishoitajien merkitys hoivan kokonaisuudessa ja tukea heitä arvokkaassa työssään. On aika päivittää Suomen omaishoidon malli.

Suuntia omaishoidon ja työelämän yhteensovittamiseen

Teemaviikon päättää perjantaina 18.3. klo 8.30–10.00 järjestettävä Rahkeet riittämään – suuntia omaishoidon ja työelämän yhteensovittamiseen -seminaari, jossa keskeiset päättäjät, virkamiehet sekä asiantuntijat linjaavat poikkihallinnollisesti omaishoidon kehittämistä ja lainsäädännön uudistustarpeita. Tilaisuudessa esiintyvät muun muassa perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén, työministeri Tuula Haatainen ja valtiosihteeri Maria Kaisa Aula.

Seminaari on suunnattu kansanedustajille ja virkamiehille, joiden tehtäviin kuuluu omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittamisen edistäminen. Kaikki asiasta kiinnostuneet voivat seurata seminaaria verkossa.

Ohjelma löytyy liiton verkkosivuilta omaishoitajat.fi > Tapahtumat > Rahkeet riittämään -seminaari, ja samalla sivulla julkaistaan linkki seminaarin verkkolähetykseen 15 minuuttia ennen lähetystä. Nauhoite on katsottavissa seminaarin jälkeen.

Lisätietoja:                  

Matti Mäkelä
projektipäällikkö
Rahkeet riittämään – Ikääntyviä läheisiään hoitavien työikäisten omaishoitajien tukihanke
p. 040 709 4922
matti.makela(at)omaishoitajat.fi  (avautuu uuteen ikkunaan)                     

Sari-Minna Tervonen
toiminnanjohtaja
050 368 4554
sari.tervonen(at)omaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan)