Siirry sisältöön

Henkistä jaksamista voi vahvistaa kaikissa tilanteissa

Kuva Kaisa Parviaisesta. Tekstinä sitaatti: “Mielen hyvinvointi on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Yksin ei tarvitse pärjätä.”

Vakava sairastuminen vaikuttaa ihmisen elämään. Avun vastaanottaminen ja omasta itsenäisyydestä luopuminen on vaikeaa. Myös läheisen ja perheen elämä muuttuu.

Olen pohtinut paljon sävyä, jolla omaishoidosta kirjoitetaan. Uutisotsikoita lukiessa piirtyy varsin karu kuva. Omaishoito on uuvuttavaa, palveluita ei saa, jaksaminen on kortilla.

Epäkohtiin tulee puuttua ja palveluita kehittää, mutta jos katsomme omaishoidossa vain niitä, jääkö jokin näkökulma huomaamatta? Miksi on tärkeää puhua mielen hyvinvoinnista omaishoidon yhteydessä?

Kristiina Juntusen keväällä julkaistussa väitöskirjassakin(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) tulee esiin, että myönteisten puolien kehittäminen omaishoitajien tukemisessa on tärkeää.

Kielteisiä puolia omaishoidosta emme aina voi poistaa. Läheisen sairastumiseen ei voi useinkaan vaikuttaa. Mennyttä emme voi muuttaa, mutta voimme vahvistaa selviytymiskeinoja, joilla pärjäämme muutosten kanssa. Voimme vahvistaa voimavaroja ja tukea tunteiden käsittelyssä.

Paljon on kyse siitä, miten tulee sinuiksi tilanteen kanssa. Jokaisen täytyy käydä oma tilanne läpi itse ja omalla tavallaan. Onko tähän saatavilla tukea läheisiltä tai tarvittaessa ammattilaisilta?

Myös muu tutkimus(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) puhuu sen puolesta, että omaishoidossa on paljon hyvää. Omaishoito voi lisätä ihmissuhteiden ja elämän arvostamista, uusien taitojen löytämistä ja henkilökohtaista vahvistumista.

Elämälle asetetut tavoitteet voivat muuttua. Omaishoito voi olla positiivinen hoivakokemus, ja sitä kautta elämään liittyvien positiivisten asioiden havaitseminen voi vahvistua. Moni omaishoitaja kuvaa, kuinka pienistä arjen asioita osaa nauttia eri tavalla kuin ennen.

Yksi virheajatus mielen hyvinvoinnista puhuttaessa on, että se olisi pelkkää onnellisuuden ylistämistä ja pahoinvoinnin peittämistä. Ongelmien maton alle lakaisemisesta ei ole kyse. Kaikkien elämään kuuluu huolia, murheita ja vastoinkäymisiä, ne eivät kuitenkaan poista mielen hyvinvointia.

Vakava sairauskaan ei poista mielen hyvinvointia.

Miten on mahdollista elää mahdollisimman hyvää elämää sairaudesta huolimatta? Vakavakaan sairaus ei määritä ihmistä kokonaan. Et ole pelkästään syöpään sairastunut, muistisairas tai skitsofreniaa sairastava. Meissä jokaisessa on paljon tervettä ja hyvää sairaudesta huolimatta. Ja tätä hyvää olisi tärkeä tukea.

Samoin on myös omaishoitajuudessa. Omaishoitajalla on muitakin rooleja kuin omaishoitajuus.

Mielen hyvinvointi on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Mielen hyvinvoinnin edistämiseksi voi tehdä paljon myös itse. Avun vastaanottaminen ei ole heikkouden vaan vahvuuden merkki.

Yksin ei tarvitse pärjätä.

Voit lukea lisää mielen hyvinvoinnin teemoista.

Kuvassa Kaisa Parviainen

Kaisa Parviainen

Kehittämispäällikkö