Pakina: Karanteeniharrastuksia

Sähköinen darts-tikkatalu kirjahyllyyn kiinnitettynäTEKSTI JA KUVA: EERO-VEIKKO NIEMI

Viime päivinä on kannettu murhetta pariskuntien jaksamisesta, kun he joutuvat koronatilanteen vuoksi olemaan tavallista enemmän yhdessä. Meillä puolisoaan omaishoitavilla on onneksi jo vankka kokemus aiheesta, olemmehan yhdessä hoidettavan kanssa varsin tiiviisti.

Meidänkin omaishoitotaloudessamme ollaan oltu viime ajat vapaaehtoisessa karanteenissa. Joskus käymme ajelemassa tai kävelyllä ja minä käyn mahdollisimman harvoin kaupassa. Ruokaa tilaamme välillä suoraan ovelle, välillä taas rohkaistun hakemaan jotakin take away -paikasta. Olen yrittänyt myös keksiä uusia ja vähän erilaisempia sisäharrastuksia lukemisen, ristikoiden ja television katselun oheen.

Jotakin olen keksinytkin. Jo ennen koronan keksimistä tilasin Amerikoista elektronisen darts-taulun. Se on sellainen kennomaisella rakenteella toteutettu taulu, johon heitellään muovikärkisiä tikkoja. Kenno liikahtaa aina tikan siihen osuessa ja sen alla oleva kalvo kirjaa osuman pistearvon. Taulu myös laskee tulokset automaattisesti ja kertoo pelin lopuksi montako pistettä keskimäärin sain jokaisella tikalla. Kovasti pieniä ovat lukemat vielä olleet.

Taulun rakenteesta, eli kelluvista sektoreista, johtuen kuuluu aina tikan osuessa melko kova kopsahdus. Kopsahtelu ottaa vaimon korviin erityisesti. Niinpä heittely ei koskaan jatku kauaa yhdellä kertaa ennen kuin kuuluu mahtikäsky sen lopettamiseksi. Olen kyllä yrittänyt houkutella vaimoakin heittämään ikään kuin siedätyshoitona.

Saattaa olla, että kohtalaisen lyhyet sessiot ovat yleisemmänkin sovun vuoksi paikallaan. Naapurit eivät ehkä ainakaan iltamyöhällä innostu, kun taulu jokaisen heiton jälkeen kiljuu ”double”, ”single”, ”triple” ja harvemmin ”bulls eye”. Sellaisella kannustavalla nuotilla, tiedättehän. Rappuun ei sentään ole vielä ilmestynyt ilmoitusta ”Ostetaan elektroninen darts-taulu”.

Olen viritellyt vähitellen myös toista sisäharrastusta. Vanhana ampujana innostuin hankkimaan paineilmatoimisen ilmapistoolin. Se on kätevä sisäase, ponneaineena kun on tuiki tavallinen ilma eikä ruutikaasu. Sopivan kävelymatkan päässä kotoa on paikallisen ampumaseuran sisärata, jossa ovat oivat ampumaolosuhteet. Nyt sinne ei kuitenkaan pääse. Maalla taas on kylmä ja onhan sinne matkaakin.

Ilmapistoolilla ammutaan 10 metrin matkalta pieneen pyöreään tauluun. Aseen melko heikon tehon vuoksi ulkoammunta ei oikein käy, koska tuuli voi tarttua kevyisiin pelletteihin. Tämän tason ampujalle sillä ei tietysti ole kovasti merkitystä, mutta kuitenkin.

Esitin taloyhtiömme hallitukselle, että alan ampua talon alakerran käytävällä. Jostakin syystä tähänkään ajatukseen ei suhtauduttu kovin myötämielisesti eli joku muu ratkaisu on keksittävä. Mittailin kotona ja huomasin, että pystyn järjestämään täysimittaisen 10 metrin radan ampumalla parvekkeen kaiteen äärestä olohuoneen läpi kohti eteisen seinää.

Toistaiseksi tauluteline on maalla, mutta tuon sen kotiradalle heti kun ehdin. Vaimolle en ole ampumapaikkaa vielä esitellyt. Tuskin tästä kuitenkaan sanomista tulee. Yleensäkin kannattaa aina esitellä toimiva ratkaisu eikä epämääräisiä suunnitelmia.

Kotona voi harrastaa kaikenlaista, joka ei heti tule mieleen. Kannustan kaikkia suhtautumaan uusiin sisäharrastuksiin avoimin mielin.

 

Kirjoittaja on tamperelainen vaimonsa omaishoitaja ja Tampereen Seudun Omaishoitajat ry:n varapuheenjohtaja.