Mielen hyvinvointia

Elämänmuutoksissa omasta hyvinvoinnista huolehtiminen auttaa jaksamaan

Läheisen avuntarve voi tulla elämään yllättäen esimerkiksi vammautumisen myötä tai pikkuhiljaa sairauden edetessä. Avuntarve vaikuttaa monin tavoin niin sairastuneen kuin hänen läheistensä elämään. Erityisesti henkilön, joka ensisijaisesti huolehtii läheisensä hoivasta, tulee myös itse saada tukea tilanteessa sekä huolehtia omasta hyvinvoinnista. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on ensimmäinen askel läheisestään huolehtimiseen.

Näille sivuille on koottu erilaisia näkökulmia, tietoa ja vinkkejä oman hyvinvointisi tueksi. Tutustu sivuihin ja poimi itsellesi ja omaan tilanteeseesi sopivia asioita! Muista, että jokainen tilanne on omanlainen ja yksilöllinen, joten on tärkeää pohtia tekstejä juuri sinun näkökulmastasi.

Sivujen kehittämistä ja päivittämistä jatketaan. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja asioita, joista sinä hyötyisit hyvinvoinnin tukemisessa. Anna palautetta tästä linkistä.