Esteettömämpien elämysten Linnanmäki

Linnanmäen Huvipuisto haluaa tarjota mahdollisuuden huvitteluun kaikille asiakkailleen. Vaivaton kulku huvipuistossa on tärkeä osa viihtyvyyttä. Tänä vuonna Linnanmäellä on osoitettu erityistä huomiota esteettömyysviestintään ja luvassa on myös liikuntarajoitteisille suunnattu laiteuudistus.

”Linnanmäelle on hyvin tärkeää, että voimme mahdollistaa kaikille asiakkaillemme miellyttävän kävijäelämyksen Helsingin hauskimmassa kaupunginosassa. Nyt olemme luoneet esteettömyysoppaan, jonka avulla liikuntarajoitteisten kävijöidemme on entistä helpompi nauttia huvipuistosta”, kertoo Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin.

Linnanmäen kaikille alueille on mahdollista päästä pyörätuolin sekä lastenrattaiden kanssa, sillä kaikki portaat ovat kierrettävissä. Lisäksi puiston keskelle sijoittuvaan uuteen ravintolamaailmaan tulee hissi, jonka johdosta myös käynti Vuoristoradalle helpottuu jatkossa. Esteettömyysoppaan avulla sopivimmat reitit, hissit sekä esteettömät kulut huvipuiston eri kohteisiin ovatkin helposti löydettävissä. Opasta tullaan jakamaan puistossa, minkä lisäksi se on ladattavissa Linnanmäen verkkosivuilta.

Huvipuistossa liikkumisen helpottumisen lisäksi Linnanmäellä on taskussaan iloisia yllätyksiä. Minimäellä sijaitsevaa Propelli-laitetta uudistetaan vaunulla, johon on mahdollista nousta asiakkaan omalla pyörätuolilla. Vaunun takaosa laskeutuu alas rampiksi, jonka kautta huvittelija pääsee laitteeseen. Laitteen kyydissä pääsee vauhtiin polkemalla käsillään. Uusi vaunu saapuu Linnanmäelle alkukesästä 2018.

”Pyörätuolilla liikkuva asiakas pääsee useimpiin Linnanmäen laitteisiin tietyin rajoituksin, ja olemme todella innoissamme siitä, että voimme tarjota huvipuistolaitekokemuksen, jonka kyytiin pääsee nyt myös pyörätuolin kanssa”, Adlivankin jatkaa.

Linnanmäki uusii yhdessä Suomen muiden huvipuistojen kanssa myös avustajalupakäytäntönsä vuodelle 2018. Uuden käytännön mukaisesti yksilöllistä tukea tarvitsevan asiakkaan avustaja saa maksuttoman avustajarannekkeen, jolla avustaja pääsee avustettavan kanssa laitteisiin ja kohteisiin. Avun tarve todennetaan EU:n Vammaiskortilla, jossa on A-merkintä.

Linnanmäen esteettömämpi kausi alkoi 27.4.2018.